Saarijärvi: Pelaajia katsellaan

Saarijärvi: Pelaajia katsellaan Vaikka TP-Seinäjoki on saanut riveihinsä jo muutaman varsin mainion pelaajavahvistuksen, ei joukkue ole vielä lopullisessa muodossaan.”Kyllä me edelleen katselemme tilannetta, mutta emme me mitenkään erityisen aktiivisia ole juuri tällä hetkellä”, sanoo seuran puheenjohtaja, Jukka Saarijärvi.”Olen erittäin tyytyväinen, että saimme viikonloppuna maalivahti Tero Kinnusen ja meille tutun Juha Eteläahon nimet papereihin. Vielä kaipaamme joukkueeseen sellaista jokapaikan höylää. Lähinnä kysymykseen tulisi pelaaja, joka pystyy pelaamaan alakerrassa useammallakin eri paikalla”, Saarijärvi profiloi potentiaalista vahvistusta, jota kiikaroidaan.”Itse lähtisin kyllä mielelläni etsimään pelimiestä vaikka Brasiliasta, mutta siihen ajatukseen ei taida seuran hallitus suhtautua erityisen suopeasti”, virnuilee keväällä Liverpool – Barcelona –matsia katselemaan lähtevä Saarijärvi. Liekö sitten niin, että klaanipäällikkö tähyää siirtohuhujen kohteena olevaa Sami Hyypiää.”Hehheh. Se olisikin, mutta kyllä me taidamme pysyä ihan kotimaan rajojen sisäpuolella. Mielestäni olemme onnistuneet saamaan joukkueeseen juuri sellaisia pelaajia joita olemme halunneetkin. Vastaavasti se on ilahduttavaa, että meiltä on jälleen pari kaveria kelvannut Veikkausliigaan hankkimaan sieltä uusia kannuksia omille urilleen”, sanoo Saarijärvi viitaten Ville Pajulan siirtymiseen FC Hakaan ja Janne Aholan siirtymiseen VPS:n väreihin.

Takaisin uutisiin