SeiTU kompastui NuPaan

SeiTU kompastui NuPaan SeiTU pelasi NuPan kanssa keskiviikkona Törnävän hyväkuntoisella hiekalla ja hävisi 1-4(1-3). Peli oli ajoittain hyvää, mutta karkeat pallonmenetykset ja oman pään virheet kostautuivat ja NuPa pääsi rankaisemaan. Todella nopea Jari-Pekka Luoma viimeisteli ensimmäisen maalin, 0-2 roikotti Markus Kujanpää. Kavennuksen SeiTU:lle teki Sakari Linden Matias Helingon syötöstä. Kun Matias Lampinen vei vielä NuPan ennen taukoa jälleen kahden maaliiin johtoon oli tilanne nollattava puoliajalla. Kahdeksan vaihtoa ei paljon peliä piristänyt, tosin pallo pysyi kyllä paremmin joukkueella, mutta keinot loppuivat vastustajan rankkualueelle ilman sen valmiimpaa. NuPa onnistui vielä kerran pilkulta joka tuomittiin heppoisin perustein, Heikki Tuomilehto viimeisteli maaliin kattoon. Paljon on pelin vielä parannuttava ennen sarjan alkua ja karsittava virheitä pois. Nähdyn perusteella NuPa tulee olemaan kesällä kova joukkue kenelle tahansa. SeiTU:n Kokoonpano: Hakala, Valli, Salmi, Vattulainen, Hietamäki, Lampi, Leppänen, Koivumäki, Helinko, Salimäki, Linden 2.jakso Ristimäki, Vattulainen, Hietamäki, Koivumäki, Ylinen, Ylihärsilä, Mäki-Maunus, Rasinmäki, Näsi, Rauhala Tommi, Julmala