SJK käynnistää syksyllä tyttötoiminnan useissa ikäluokissa
Seinäjoen Jalkapallokerho-juniorit ry (SJK-juniorit) on käynnistämässä syksyllä 2020 tyttöjoukkueita useissa ikäluokissa. SJK-juniorit on Etelä-Pohjanmaan alueen johtava jalkapalloseura, joka on aiemmin keskittynyt pääasiassa poikapuolen toimintaan. Palloliitto sekä Laatukeskus on arvioinut SJK:n toiminnan korkeimmalle laatutasolle. Nyt haluamme tarjota saman mahdollisuuden tyttöjalkapalloilijoille. Olemme saaneet toiminnan aloittamiseen Opetus- ja Kulttuuriministeriön seuratuen, jonka avulla olemme palkanneet Timo Rauhalan osa-aikaisena valmistelemaan ja toteuttamaan ikäluokkien aloittamista. Mukana hankkeen toteutuksessa on myös Maria Da Silva, jolla on monipuolista kokemusta tyttötoiminnasta. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa tyttötoiminnasta vastaa seurassa päätoiminen työntekijä.
SJK-yhteisö kokee tärkeäksi, että se pystyy tarjoamaan toimintaa sekä sisältöjä koko perheelle. Palloliitto tukee vahvasti ajatusta yhteisöllisestä jalkapalloperheestä ja on ollut edelläkävijä tasa-arvoisen jalkapallon kehittämisessä. Tällä hetkellä SJK:ssa on yksi 2006-syntyneiden tyttöjen joukkue ja sen toiminta lähtenyt hienosti käyntiin. Muiden ikäluokkien (2016-2007 syntyneet) tyttötoiminta käynnistetään uuden toimintakauden alkaessa marraskuussa 2020. Ilmoittautuminen joukkueisiin avataan elokuussa.
Toiminnan tavoitteena on seuraavien vuosien aikana luoda samanlainen pelaaja- ja valmentajapolku kuin poikapuolella on jo käytössä. Lisäksi tavoitteena on alueen tyttöjalkapalloilijoiden harrastajamäärien kasvattaminen ja drop-out-ilmiön vähentäminen. Tulevaisuudessa tämä mahdollistaa kilpailukykyisen naisjoukkueen muodostamisen.
SJK-junioreiden toimintaa ohjaa selkeä valmennuslinja sekä oppimistavoitteet, joiden toteutuminen uusissa joukkueissa vaatii työtä ja aikaa. Tytöt voivat hakea opiskelemaan Kuortaneen Urheilulukion jalkapallolinjalle yhteishaussa keväällä 2021. Mikäli hakijoita on riittävästi, tyttöjen ryhmä on mahdollista käynnistää syksyllä 2021. Tytöt voivat jo tällä hetkellä osallistua Etelä-Pohjanmaan Urheiluakatemian jalkapallovalmennukseen Seinäjoella.
Konkreettisesti seuran tuki tarkoittaa, että toimijat saavat jatkuvaa apua sekä hallintoon, suunnitteluun että päivittäiseen kenttätoimintaan. Seuramme kaikki toimijat (valmentajat, joukkueenjohtajat, huoltajat, rahastonhoitajat, pelaajien vanhemmat) koulutetaan omiin rooleihinsa. Tavoitteena on, että jokaisessa ikäluokassa on osaavat ja koulutetut valmentajat sekä ohjaajat. SJK-juniorit kantaa vastuuta pelaajien, toimijoiden ja perheiden kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista tarjoamalla heille monipuolista koulutusta esimerkiksi ravinnosta, levosta, henkisestä valmennuksesta sekä terveydenhuollosta.
Me SJK:ssa uskomme, että hyvin johdettu ja organisoitu seura voi edistää hyvinvointia, osallisuutta sekä tasa-arvoa koko yhteisössä. Näihin arvoihin perustuva toiminta antaa pelaajille laadukkaan harrastusmahdollisuuden riippumatta heidän tavoitteistaan tai taidoistaan. Me uskomme, että tyttö- ja naisjalkapallon kehittäminen SJK:n organisaatiossa vie alueemme jalkapalloa eteenpäin ja kasvattaa harrastajamääriä sekä mahdollistaa kaikille pelaajille turvallisen kehittymisympäristön.
Tervetuloa mukaan musta-kultaiseen perheeseen!
Lisätietoja SJK:n tyttötoiminnasta antavat seurakehittäjä Timo Rauhala 050 – 5259630, timo.rauhala@sjk-juniorit.fi sekä toiminnanjohtaja Hannu Huilla 050-4328785, hannu.huilla@sjk-juniorit.fi