SJK:n juniorimäärä kasvussa

SJK:n juniorimäärä kasvussa

SJK-junioreiden pelaajamäärä on mukavassa kasvussa. Viime vuodesta uusia pelaajia on rekisteröity noin 10 % enemmän kuin vuonna 2012. Pelipassipelaajia on nyt virallisesti Palloliiton tilastojen mukaan 386.

SJK-juniorit on Suomen Palloliiton Vaasan Piirin kolmanneksi suurin seura VPS-junioreiden ja VIFK:n jälkeen. SJK-junioreiden rekisterissä on siis poikapelaajat B-nuorista alaspäin

– Itse olin asettanut tavoitteeksi 400 pelaajan ylityksen, mutta siihen ei aivan vielä päästy. Pelaajamäärät seurassa ovat kuitenkin kasvaneet merkittävästi pikkupäässä, johon seura onkin erityisesti panostanut voimavaroja. eli kasvua on Snadi-kerhosta 02-ikäluokkaan asti, mutta haasteita meilläkin on D-B-nuorten ikäluokissa, jossa lopettamisia tulee liikaa. Tämä on tällä hetkellä valtakunnallinenkin ongelma ja pitäisi löytää keinoja, jolla harrastamisen mahdollisuus turvataan myös noissa kriittisissä ikäluokissa, sanoo seuran toiminnanjohtaja Hannu Huilla.

Yksi mahdollinen keino kasvattaa pelaajamääriä on tyttöfutiksen käynnistäminen, jota vakavasti seurassa harkitaan. Nythän tyttöjä jo on Snadi-kerhossa ja siitä olisi ehkä hyvä aloittaa tyttöikäluokkien kokoaminen jatkossa.

Yhteensä Seinäjoella on 1130 pelipassipelaajaa. Näistä SJK-juniorit on ylivoimaisesti suurin seura paikkakunnalla ja koko Etelä-Pohjanmaalla. Lisäksi Seinäjoen Jalkapallokerhossa (SJK-edustus, A-nuoret, Kerho 07) on pelaajia yhteensä 46. SeMissä tyttöpelaajia on 230. Sepsi-78:n ja Sisun pelaajamäärät ovat laskeneet, Sepsissä poikia 169, Sisussa tyttöjä ja poikia yhteensä 141.

Koko Vaasan piirissä pelaajia on yhteensä 7362 ja näistä vaasalaisissa seuroissa pelaa 2423 pelaajaa.

– SJK-junioreiden tavoite on edelleen kasvattaa pelaajamääriä ja tarjota jokaiselle jalkapallosta kiinnostuneelle lapselle mielekäs harrastus sekä laadukas valmennus ja monipuolinen toiminta, lisää Huilla.Tästä löytyy koko tilasto