Taitokoulu jatkaa voittojen tiellä
TP-Seinäjoen 99/00 syntyneiden taitokoulujoukkue jatkaa voittoisasti98-syntyneiden sarjassa. Torstaina 27.5. joukkue kohtasi paikallisvastustaja Sepsi-78:n Raviradan aina haastavalla nurmella. Taitokoulu esitti ottelussa kauden parasta peliään, ollen jokaisella pelin osa-alueella vastustajaa edellä.Varsinkin kaksinkamppailuissa päätä pidempää vastustajaa vastaan taitokoulu osoitti sellaista voimaa, mitä näistä vanhempia vastaan pelattavista otteluista haetaankin. Myös syöttöpeli oli vastustajaa luokkaa parempaa ja ottelu päättyi TP:n 7-1 -voittoon. Maaleista vastasivat Jussi Vähäpesola neljästi, lisäksi Emil Pannula, Jussi Petäjävirta, sekä Joonas Matikainen osuivat kukin kertaalleen.Ottelu oli kerrassaan mainio esitys koko joukkueelta ja osoitti, että joukkueessa on kasvamassa kovia pelimiehiä tulevaisuutta silmällä pitäen. Perjantaina 4.6. taitokoulu vieraili moneen kertaan siirretyssä pelissä Ähtärissä otelleen paikallisia Kiekko-Haukkoja vastaan. Vastustaja on enemmän jääkiekkoon erikoistunut joukkue, joka kesällä pelailee jalkapalloa piirin sarjoissa. Melko usein hyvien pelien jälkeen käy niin, että seuraavassa pelissä ei aivan päästä sille tasolle, missä aiemmassa pelissä on oltu. Näin kävitaitokoulullekin Ähtärissä. Varsinkaan ensimmäisellä jaksolla syöttöpeli ei ollut totutun laadukasta ja liikekin oli melko heikkoa, lisäksikaksinkamppailuissa jäätiin toiseksi liiankin usein. Kuitenkin hieman heikommallakin pelillä tauolle lähdettiin 3 – 1 TP:n johdossa Jussi Vähäpesolan osuttua kahdesti ja Emil Pannulan kertaalleen. Toiselle jaksolle peli parani TP:n osalta jonkin verran ja palloa saatiin kierrätetty paremmin laidalta toiselle ja maalipaikkoja luotiin selkeästi enemmän kuin ensimmäisellä jaksolla. Kolme tehty lisämaalia takasi sen, että lopputulokseksi kirjattiin 6- 1 TP:lle, toisen jakson maaleista vastasivat Johan Lamberg, Claude Köykkärija Jussi Vähäpesola. Taitokoulu jatkaa ilman pistemenetyksiä sarjassa ja pelaa todellistä härkäviikkoa, jonka aikana kohdataan vielä tiistaina 8.6. APV Harjoituskentällä klo 18 ja torstaina 10.6. sarjajohtaja Ponnistus Lapualla.