Tasainen esitys Tampereella

Tasainen esitys Tampereella TPV – TP-Seinäjoki 1-1 (0-0)69 min 1-0 Mikko Mäkelä80 min 1-1 Johannes SaranpääTP-Seinäjoki vieraili lauantaina Ykköseen nousseen Tampereen Pallo-Veikkojen vieraana Pirkkahallissa pelaten tasaisen kamppailun, vaikka lähtikin matsiin ilman Juha Eteläahoa, Mikael Muurimäkeä, Jarkko Mäki-Maunusta, Anssi Syrjämäkeä ja Petri Niemeä. Toki kotijoukkueen riveistäkin puuttui kovan luokan pelimiehiä, kuten Janne Salli. Vierasjoukkueen esitys oli kokonaisuutena varsin ilahduttava kun huomioidaan se, että kausi on vasta alussaan ja isännät olivat ottaneet pelituntumaa selvästi TP-Seinäjokea enemmän. Vielä kun Tiitus Lehtinen loukkasi reittään jo reilun 20 minuutin pelin jälkeen, näytti kokoonpano melko nuorekkaalta viime kauden tapaan, sillä tilalle juoksi Jukka Ahola.Kokoonpanoa oli jouduttu muokkaamaan melkoisesti Mäki-Maunuksen takareisivamman takia ja Lehtisen loukkaannuttua ja Petri Niemen oltu sivussa lähes koko viime kauden etutopparina pelannut Vesa Kivimäki palasi jälleen topparin tontille. Keskikentällä hääräsivät viime kauden tavoin Pekka ja Mikko Väänänen.Maaleja ottelussa saatiin odottaa aivan ottelun toisen puoliajan lopulle. Kotijoukkue meni johtoon vapaapotkusta 69. minuutilla MyPasta Tampereelle palanneen kokeneen Mikko Mäkelän toimesta. Hän puski pallon ohi TP-Seinäjoen maalia vartioineen ja varsin mainiosti pelanneen Tero Kinnusen vieden isännät johtoon Erik Westerholmin vaparin jälkeen.Jo kauden viidettä otteluaan pelanneen punanuttuisen kotijoukkueen maalivahti Aapo Kiljunen joutui kuitenkin tuota pikaa hakemaan pallon verkosta TP-Seinäjoen tasoitettua kamppailun 80. minuutilla Johannes Saranpään maalilla.Maali syntyi vaihdosta kehiin tulleen Tommi Haanpään kamppailtua vahvasti kotijoukkueen puolustajan kanssa ja riistettyä pallon. Haanpää syötti pallon kuudentoista rajalle, missä ”Jossulla” oli aikaa katsoa ja sijoittaa pallo takanurkkaan.Maali oli vähintään ansaittu, sillä TP-Seinäjoella oli useita paikkoja tasoittaa ottelu ennen Saranpään osumaa. Monien mielestä ei olisi ollut mikään vääryys, vaikka vieraat olisivat kyenneet viimeistelemään useammankin osuman.Ottelun onnistujiin kuului ehdottomasti oikeana pakkina pelannut Tero Mäntylä, joka osoitti, etteivät miesten pelit päätä huimaa. Mäntylästä tulee olemaan näillä otteilla todella paljon iloa jo tällä kaudella edustusjoukkueessakin.Vaikka vierasjoukkue pelasi vailla useita pelaajia, pysyi pakka hyvin kasassa ja joukkue jopa hallitsi peliä. Vain toisen puoliajan alussa kotijoukkue otti peliä haltuunsa, mutta vaihdosta kehiin tulleiden Jere Jääskeläisen ja Tommi Haanpään päästyä paremmin mukaan otteluun, alkoi peli jälleen kulkea. Jussi Kankaanpää debytoi TP-Seinäjoen edustusjoukkueessa pelattuaan ensimmäisen puoliajan kärjessä.KokoonpanoTP-Seinäjoki: Tero Kinnunen (75 min Tobias Mäki), Lasse Männikkö, Tiitus Lehtinen (22 min Jukka Ahola), Vesa Kivimäki, Tero Mäntylä, Johannes Saranpää, Pekka Väänänen, Mikko Väänänen, Topias Tervasmäki, Henri Saranpää (46 min Jere Jääskeläinen), Jussi Kankaanpää (46 min Tommi Haanpää)

Takaisin uutisiin