Täydet pisteet vaikean alun jälkeen

Täydet pisteet vaikean alun jälkeen
TP-Seinäjoki – FC Korsholm 2-1 (1-1)02 min 0-1 Cristian Puskas39 min 1-1 Matti Lampi72 min 2-1 Jyri HietaharjuTP-Seinäjoelle oli jäänyt jonkinasteinen juhannusvaihde päälle, sen verran aneemisesti ensimmäinen puoliaika FC Korsholmaa vastaan oranssipaidoilta sujui. Tauolta kentälle tuli kuin uusi joukkue ja lopulta kauden toinen voitto oli tosiasia."Ensimmäisellä jaksolla pelattiin alle oman tason joka osa-alueella. Peli oli varovaista ja vastuuta siirreltiin kaverille. Toisella homma muuttui ja työmoraali oli erittäin hyvä. Hyvässä kurssissa ollaan tällä hetkellä, kolme tappiotonta ottelua vaikean alkuohjelman jälkeen", valmentaja Jari Kujala totesi tyytyväisenä.Korsholm sai otteluun salama-alun, kun jo toisella minuutilla joukkueen uusi vahvistus Cristian Puskas yllätti Kalle Luoteen etukulmavedollaan. Vieraat hallitsivat jatkossakin tapahtumia ja pallo kävi kertaalleen TP:n maalin tolpassa."Meillä oli ensimmäisellä puoliajalla 3-4 hyvää paikkaa, muttei saatu enempää maaleja. Tehottomuus vaivaa", Korsholman luotsi Jouni Väkeväinen murehti.Pelin jonkinlaiseksi käännekohdaksi muodostui TP:n tasoitus muutama minuutti ennen taukoa. Jussi Kotilahti nosti pallon laidasta rangaistusalueelle tyhjään tilaan juosseelle Matti Lammelle, joka laukoi mv. Peter Kaupin käsien kautta 1-1."Tasoituksen jälkeen meillä loppui usko", Väkeväinen tunnusti.TP hallitsikin peliä jatkossa ja loi muutamia hyviä tekopaikkoja. Onnistuminen tuli lopulta Korsholman kannalta nololla tavalla, sillä Kauppi potkaisi ohi pallosta ja Jyri Hietaharjulla oli helpohko työ siirtää peliväline tyhjään maaliin.Maalin jälkeen kärkeen vaihdetulla Juho Järvisellä oli heti pari tilaisuutta lisäosumiin, mutta laukausten laadussa oli toivomisen varaa. Lopussa Korsholm ei enää pystynyt luomaan todellista painetta TP:n maalille, vaikka muutama puolittainen tilanne vielä nähtiinkin.Takalinjoilla tehokkaasti luutinut topparipari Mika Hiekka – Petri Niemi oli kotijoukkueen eliittiä, samoin kuin ehkä parhaan pelinsä TP:n paidassa pelannut Sergei Bragin. Jyri Hietaharju väläytteli keskikentällä oivaa tekniikkansa, toinen maalintekijä Matti Lampi sai krampin takareiteensä ja joutui vaihtoon toisella jaksolla.