Täysi kymppi ei piisaa

Täysi kymppi ei piisaa Mikä maalintekijä se olisi, jos olisi maalimääräänsä tyytyväinen? Ei kai sitten yhtään mikään. No, Mikael Muurimäki on tulittanut kymmenessä tämän kauden virallisessa ottelussa kymmenen maalia, mutta muistaa edelleen noitua hukattuja paikkoja ja harmitella tuhlattuja tilaisuuksia.”En ole vielä tyytyväinen. Enemmän pitäisi olla maaleja. Onhan se niin, että maalintekijä elää maaleista. Paikkoja on ollut tehdä enemmänkin. Sillä lailla numerot ovat tietenkin tavallaan kohdallaan, mutta lisää sitä aina haluaa” selvittää viime kaudella FC Jazzissa Veikkausliigassa pelannut ”Mikki”.Ennen siirtymistään Poriin ”Mikki” aloitti viime kauden tamperelaisen PP-70:n riveissä, mutta sieltä sittemmin konkurssiin ajautunut porilaisseura haki lisää tulivoimaa ja myös sai sitä. ”Mikki” oli kuolleen ja kuopatun FC Jazzin paras maalintekijä viime kaudella osuttuaan kuudesti. Tällä kaudella TP-Seinäjoki aloitti todella nihkeästi, mutta viime aikoina on ollut havaittavissa kohentumista otteissa. Varsinkin alakerta on tiivistynyt ja keskikentältä pallot ovat löytäneet kärkimiehille yhä useammin. ”Se oli niin hirmuista hakemista kauden alussa. Keskikentän tekeminen jatkossa tietenkin hiukan jännittää kun ”Make” (Marko Huttu) lähtee inttiin. Puolustus on nyt saatu pitämään, mutta sitten taas ”Kollin” (Markus Koljander) lähtö takaisin FC Hakaan pistää miettimään. Siellä oli hyvä kemia alakerrassa kun pakit pystyivät luottamaan ”Kolliin” takanaan. Vaikka joskus tuli moka, niin aina tiesi, että ”Kolli” hoitaa tilanteen. Hyökkäyspelissä on nyt saatu hommaa toimimaan ja palloja nopeammin keskialueeltakin kärkeen. Alussa se pysähtyi siihen aina ja ratkaisevia syöttöjä jouduttiin hakemaan puolustuksesta. Cupin matsissa Oulussa ja Kaarinassa homma kuitenkin toimi ihan hyvin” analysoi ”Mikki” alkukauden otteita.Kun ”Mikki” jäi viime kauden päätteeksi ilman seuraa tuli yhteydenottoja mm. Rovaniemen Palloseuran liigajoukkueesta. Silti veri veti kotiin. Toinen tekijä oli suunniteltu oppisopimuskuvio, joka ei valitettavasti ole vielä toteutunut.”Se harmittaa, mutta onneksi pääsin sentään seuran töihin. Vaikeaahan se on saada sellaista aikaan, jollei ole firmaa, joka siihen haluaa sitoutua. Toivotaan, että sellainen löytyy jossakin vaiheessa. Kyllä se painoi vaakakupissa, että kyseessä oli TP. Toki Sepsikin lähestyi, mutta kyllä kasvattajaseuralla oli merkitystä. On ihan makeeta olla taas Seinäjoella, kun voi pitää vähän lomaakin, eikä elämä ole niin totaalista jalkapalloa kuin liigassa. Vaikka täälläkin treenataan hyvin, jää edes hiukan vapaa-aikaa ja on ollut hienoa kun ensimmäistä kertaa ainakin neljään vuoteen on voinut viettää Provinssia ja juhannusta” kertoo ”Mikki”.Nuoresta iästään huolimatta on ”Mikki” ehtinyt nähdä elämää niin Jokereiden, Jaron kuin FC Jazzinkin leirissä. Matkalta tarttuu aina kaikenlaista mieleen ja mukaan. ”Sen on ainakin huomannut, että vaikka pelattaisiin ylempänäkin kaikkea ei aina kannata uskoa mitä luvataan. Opetti se tietenkin myös paljon asennetta treenaamiseen. Ei tullut ennemmin mieleenkään jäädä yksin treenaamaan juttuja, mutta sitäkin siellä oppi. Futis on hauskaa ja siitä pitää nauttia. Kärsivällisyyttä oppi myös. Vaikka yhtenä vuonna saattoi olla joukkueen paras maalintekijä, ei se taannut mitään. Seuraavana vuonna saattoi joutua aloittamaan penkillä ja siinä sitten mitattiin sitä kärsivällisyyttä. Mikään ei ole salettia, vaan kaikkeen pitää olla valmiina” luettelee ”Mikki” asioita.Toivottavasti ”Mikin” maalisaldo pullistelee myös jatkossa. Nimittäin jos se tekee niin, tarkoittaa se sitä, että silloin joukkuekin menestyy.

Takaisin uutisiin