Tero taas penkillä

Tero taas penkillä Portsmouthin akatemiassa pelaava Tero Mäntylä joutui jälleen penkin päähän isäntien kohdattua Watfordin, vaikka joukkueella oli alla voitokas ottelu. Voitto tuli nytkin. Tällä kertaa lukemat olivat 3-2."Ei ollut meiltä kauhean hyvä peli, mutta onneksi voitettiin. Ensin oltiin tappiolla 1-0 ja sitten vielä 2-1. Vaikea sanoa, mistä tämä nyt johtui, että olin taas penkillä. No, kausi on pitkä ja pelejä paljon", kertoi nuori mies.Portsmouthin akatemian pomomies, Paul Hart, on avoimesti kertonut, että Pompeyn tavoite on voittaa sekä sarja, että junioreiden kovin ja legendaarisin kilpailu, FA Youth Cup."Onhan siinä haastetta, mutta näin on sanottu", naurahti Tero.Portsmouth on aloittanut akatemiasarjan kahdella voitolla ja kahdella tasapelillä.Seuraavaksi joukkue kohtaa keskiviikkona harjoitusottelussa Readingin.