Terolle täysi matsi Ranskassa

Terolle täysi matsi Ranskassa Suomen U17-joukkue aloitti EM-jatkokarsintansa Ranskan Pérignyssä pelatulla ottelulla Unkaria vastaan. Peli päättyi mahdollisimman katkerasti unkarilaisten tehtyä voittomaalinsa yliajalla. Suomi hävisi ottelun 3-2 (1-1) FC KooTeePeen Teemu Pukin ja FC Interin Ville Mäkilän onnistuttua maalinteossa sini-valkoisille.TP-Seinäjoen nuori lupaus, Tero Mäntylä, pelasi jälleen kerran koko ottelun joukkueen puolustuslinjassa. Mäntylän lisäksi FC Lahden Henri Toivomäki on 1991-ikäluokan edustajana joukkueessa. Myös Toivomäki oli avauskokoonpanossa.Suomi johti kamppailua kahteen otteeseen, muttei lopulta kyennyt pusertamaan pinnaakaan. Pistekin olisi tullut todella tarpeeseen. Tappio antoi kipeän kolauksen jatkohaaveille, sillä vain lohkon voittaja etenee EM-lopputurnaukseen. Keskiviikkona Suomi kohtaa isäntämaa Ranskan La Rochellessa.Ottelu oli Terolle jo seitsemäs tämän vuoden puolella U17 –joukkueessa. Maaotteluita on tullut yhteensä neljä. Lisäksi joukkue on kohdannut Maskun Palloseuran, FC Metzin Akatemian ja AS Nancyn Akatemian. Maaotteluissa vastassa on ollut kahdesti kohdattu Portugali, Luxemburg ja nyt Unkari.