Teron ensimmäinen
Teron ensimmäinen Suomen U17 joukkue kaatoi tiistaina Puolan vieraskentällä Rumiassa numeroin 2-1 ja voittomaalin iski TP-Seinäjoen juniorityön kirkkain helmi, Tero Mäntylä. Taitaapa olla niin, että edellisen kerran teepeeläinen puolustaja on maalannut maajoukkueessa kun Tiitus Lehtinen osui Ruotsia vastaan poikien maaottelussa 2000-luvun alussa Maarianhaminassa. Tuossa pelissä tuli takkiin 7-1.Seinäjokelaismaalareita ovat maajoukkuetasolla olleet ainakin nuoremman sukupolven Marko Huttu, Toni Lehtinen ja Mikael Muurimäki. Koknkareista puolestaan ainakin Hannu Rajaniemi maalasi ja taisipa Mikko Lampikin osua kehikon sisäpuolelle Janne Sallin tavoin.Tero Mäntylän maali Puolaa vastaan oli nuoren miehen ensimmäinen osuma pikkuhuuhkajissa. Maaotteluita on nyt tilillä 37 kappaletta.”Olihan se ihan makeaa. Viimeksi on tainnut maali syntyä akatemiapelissä Seinäjoella viime talvena, eli ei niitä nyt kauhean tiheään tule. Yleisöä oli matsissa ihan mukavasti ja täällä on kaikki ihan ok”, virnuili tyytyväinen Tero pelin jälkeen.”Huomenna lähden jo yhdentoista maissa takaisin kohti Englantia. Nyt pitäisi yrittää saada läppärin kautta peliä näkyviin”, melkoiseksi nettifriikiksi tunnustautuva nuori mies.