TP-Seinäjoen ryhmä muotoutuu

TP-Seinäjoen ryhmä muotoutuuTP-Seinäjoen pelaajaneuvotteluista vastaavien Raimo Sarajärven, Jukka Saarijärven ja Hannu Huillan mukaan ensi kauden joukkue Ykkösdivisioonaan alkaa olla rungon osalta valmis. Toki seura edelleen hakee muutamia vahvistuksia ja osa saattaa ratketa jo tällä viikolla.Uusia miehiä on tähän mennessä kolme aikaisemminkin TP-Seinäjoessa pelanneen Juha Oksasen tultua Mika Hiekan kanssa Sepsi-78:sta ja kokkolalaisen maalivahdin, Teemu Parpalan, Nykarleby IK:n riveistä.Omista miehistä maalivahti Rolf Laitamäki jatkaa edelleen. Puolustuksen pelaajista Mika Kallio ja Tuomo Nuojua ovat sopineet pelaavansa myös ensi kaudella seurassa. Seuran parhaaksi pelaajaksi liigakaudella kohonnut Pasi Oksanen pelaa ainakin seuraavat kaksi vuotta TP-Seinäjoen asussa.
Myös Jani Honkavaara ja Arto Jalasvaara ovat sopineet jatkosta Toni Suutarin, Betinhon ja Mikael Muurimäen tavoin. Kesken kauden PP-70:n ryhmästä tullut maalisinko Jouni Santanen on myös sopinut pelaavansa ensi kaudella Seinäjoella. Asko Ristimäki puolestaan on liittynyt valmennuspuolelle huolehtien ensi kaudella kakkos- ja maalivahtivalmentajan tehtävistä.-omm-