TP:lle maajoukkueen pallokoulu
TP:lle maajoukkueen pallokoulu TP-Seinäjoki sai kesän aikana järjestettäväkseen Suomen Palloliiton ”Maajoukkueen Jalkapallokoulun”. Palloliitto on antanut oikeuden järjestää 45 kyseistä tapahtumaa tulevana kesänä Suomessa.”Tämä on todella hieno juttu seuralle ja meidän junioreillemme. Maajoukkueen Jalkapallokoulu on periaatteessa kaikille seuran junnuille avoin. Katsomme hieman tarkemmin, millä tavalla homma hoidetaan nyt kun pääsemme suunnittelemaan sitä”, kertoi TP-Seinäjoen valmennuspäällikkö, Petri Kangaskokko.Osallistujille on luvassa monenlaista mukavaa. Viisipäiväisen tapahtuman lisäksi osallistujat saavat mm. maajoukkueen pelipaitoja yms.”Pyrimme saamaa viiden päivän ajalle erilaisia valmentajia mukaan. On mahdollista, että mukana nähdään ulkomailla pelaavia ammattilaisia tai kotimaisia liigapelaajia tai peräti molempia. Olemme myös alustavasti keskustelleet joistakin ulkomaisista valmentajavierailuista. Uskon, että tästä tulee todella huikea tapahtuma ja kannattaakin seurata nettisivuilta ajankohdan vahvistumista ja muuta tietoa”, lisäsi Kangaskokko.