Tunteiden vuoristorataa tasapelissä
SJK-juniorit – RoPS 2-2 (2-1)
04 min 1-0 Juska Päivänurmi 24 min 2-0 Emil Pannula 32 min 2-1 Juho Hyvärinen 74 min 2-2 Rasmus Degerman
Ensin tuntui siltä, että tasapelikin on hyvä suoritus. Sitten kun tilanne oli 2-0, tuntui siltä, että vain voitto kelpaa. Kun peli oli tasan 2-2, maistui ajatus tasapelistä taas kohtalaisen hyvältä. Sitten pääsi vaihdosta kehiin tullut Matti Vähäpesola nokikkain RoPS:n maalivahdin, Jimi-Jasper Vaaralan, kanssa ja tarjolla oli sankarinviitta. Ei tullut voittoa, ei voittomaalia, eikä sankarinviittaa, mutta olipa kiehtova matsi B-junioreiden SM-karsintasarjassa kotijoukkue SJK-junioreiden ja Rovaniemen Palloseuran välillä Wallsport Areenassa.
Ennakkoasetelmat eivät kotijoukkueen kannalta katseltuna olleet kaikken parhaat mahdolliset, sillä Lahdessa punaista katsellut Aapo Kuivila, sekä sairastelun takia sivussa olleet Iiro Hautala, Leevi Oksanen ja Lauri Polari olisivat kaikki olleet käyttökelpoisia pelaajia tässä kamppailussa.
Etukäteen tiedettiin, että vastaan tulee erinomaisen vahva ja taitava joukkue, eikä tuo tieto todellakaan vääräksi osoittautunut.
Joulukuun turnauksessa nähty RoPS oli juuri sellainen kuin sen tiedettiin olevan. Joukkue liikutti palloa taidokkaasti ja prässäsi ahnaasti todella syvältä ottaen hyvin pois sekä tilan, että syöttölinjat.
Tästä huolimatta kotijoukkue pääsi ensimmäisten 25 minuutin aikana maalaamaan kahdesti. Ensin vierasjoukkueen sankariksi lopulta torjunnallaan noussut maalivahti Jimi-Jasper Vaarala tulitti purkupallon päin omaa puolustajaa, josta se kimposi ylhäällä olleelle Juska Päivärinnalle. Nuori mies kiitti ja kumarsi pistäen pallon tyhjään maaliin jo ottelun 4. peliminuutilla.
Vain pari minuuttia myöhemmin tapahtui toisessa päässä ja paljon tapahtuikin. Ensin vieraiden pelaaja laukoi pallon tolppaan maalin oltua tyhjänä hänen edessään ja reboundin pisti toinen sininuttu pallon mitan ohi maalin. Minuuttia myöhemmin vierasjoukkueen hyökkääjän laukaus painui niukasti ohi takakulman.
Ja tahti jatkui rajuna ja raastavana. Minuutti edellisestä kotijoukkueen Emil Pannula karkasi vieraiden puolustukselta, mutta tällä kertaa maalivahti Vaarala peitti hyvin yrityksen ja saldoksi jäi kulmuri.
Noin 18. minuutin kohdalla SJK-junioreiden kulmapotku aiheutti vitosen viivalla moisen härdellin, mutta verkkoon ei siitä palloa saatu. Sen sijaan 24. minuutilla Juho Korkeala laittoi oivallisen syötön puolustuslinjan taakse ja Pannula karkasi toistamiseen. Nyt ei Emil hätiköinyt, vaan kiersi maltilla maalivahdin sijoittaen pallon verkkoon. Näin kotijoukkue oli pelinkulun vastaisesti karannut kahden maalin riemastuttavaan johtoon.
RoPS pääsi kuitenkin peliin mukaan myös numeroiden valossa, sillä kahdeksan minuuttia ennen puoliaikaa Juho Hyvärinen pääsi takatolpalta puskemaan kenenkään häiritsemättä kavennuksen.
Toisella puoliajalla vierasjoukkue piti edelleen pelin hallussaan, mutta ei kyennyt luomaan todellisia maalintekopaikkoja juuri lainkaan. Oikeastaan ottelun parhaat paikat RoPS:lla oli jo kamppailun ensimmäisen kympin aikana. Sen jälkeen peli olikin vieraiden hallintaa ilman tehoa.
Silti ei voi sanoa, että 74. minuutilla syntynyt tasoitusmaali olisi ollut jollakin tavalla epäoikeudenmukainen. Tasoitus syntyi Rasmus Degermanin kavennettua kotijoukkueen maalista katsottuna vasemmalta kohti keskustaa ja lauottua 16 alueen ulkopuolelta tarkan vedon taka-alakulmaan.
Kotijoukkue antoi pelin suosiolla RoPS:n haltuun puolustaen todella erinomaisesti tiukalla paketilla, jota johtivat toppareina Joona Lindgren ja Ilari Kiviluoma. Vaikka RoPS palloa dominoikin, loppuivat vierailta eväät kotijoukkueen rangaistusalueen rajalle.
Oma pelaaminen oli kuitenkin läpi ottelun kovinkin hermostunutta, eikä lyhyitäkään syöttöjä saatu omille. Pelitaktiikkahan oli aivan oikea siinä mielessä, että nyt jouduttiin vetäytymään. Monta kertaa olisi kotijoukkue saattanut saada hyviä vastaiskuja, jos katse olisi ollut ylhäällä ja joko Emil Pannulan, Juska Päivänurmen tai Oscar Pihlajan juoksut olisi havaittu ajoissa.
Pistetili avautui ja se on tietenkin erittäin positiivinen asia, sillä RoPS tulee olemaan takuuvarmasti yksi niistä joukkueista, joka pelaa tulevana suvena SM-sarjaa. Hatunnosto kotijoukkueelle siitä, että joukkue todellakin taisteli ihan loppuun saakka siistissä matsissa hyvää vastustajaa vastaan.
Ottelun pöytäkirja