Turnausvoitto Viroon – SJK jumbo

Turnausvoitto Viroon – SJK jumbo Viikonloppuna Wallsport Areenassa pelattu C15 -ikäisten turnaus päättyi virolaisen Nõmme Unitedin voitonjuhliin, kun finaalivastustaja Jyväskylän Jalkapalloklubi hävisi puhtaasti 3-0. Viisi ottelua pelanneiden virolaisten maaliin tehtiin turnauksessa vain kolme maalia, jotka kaikki saatiin merkitä turnauksen isäntäjoukkueen Seinäjoen Jalkapallokerhon juniorien piikkiin.

Kolme maalia ei riittänyt siinäkään ottelussa Nõmme Unitedin kaatoon, vaan se nousi kahden maalin tappioasemasta 3-4 (3-1) voittoon. Tasaisista alkulohko-otteluista – kolme maalin tappiota – huolimatta SJK päätyi jumbofinaaliin, jossa Oulun Luistinseura oli voittoisa lukemin 0-2(0-2) ja vei seitsemännen sijan. Turnauksen kolmannen sijan kuittasi Kuopion Palloseura voittamalla pronssiottelussa lahtelaisen Kuusysin 4-0. Viides tila kirjattiin toiselle lahtelaisjoukkueelle, Reippaalle, joka kukisti sijoitusottelussa Turun Palloseuran 3-2. Sunnuntaina aamupäivällä pelaamassaan viimeisessä alkulohko-ottelussa SJK oli pessyt ilmeensä totaalisesti edellispäivän kahden yhdellä maalilla koetun tappion jälkeen. Kokoonpano oli entisellään, mutta taisteluilme ja kyky pelata omalla tasollaan olivat palanneet. Tosin ottelulla ei ollut kummallekaan joukkueelle enää merkitystä alkulohkosijoituksen kannalta. Nõmme United oli varmistanut jo lohkovoiton ja SJK:n pojat tiesivät päätyneensä jumbofinaaliin. Nõmme United aloitti ottelun parhaalla kokoonpanollaan ja kärjessä oli aivan pitelemättömänä pidetty kaveri, Turun ystävyyskaupunkiturnauksessa viime kesänä loistanut numero yhdeksän, Mark Oliver Roosnup. Silti SJK pelasi parhaat hetkensä juuri näitä pelaajia vastaan, eikä virolaisten selvästi heikompi kentällä käväissyt kakkosketjukaan aivan vastaantulija ollut. Ottelun ensimmäisen kolmen minuutin aikana SJK:lla oli jo oli kaksi erinomaista maalipaikkaa. Ensin Antti Palomäki puski Ville Viidan taitavasti nostamasta vapaapotkusta vain niukasti yläkulmasta ohi ja heti perään Joonas Sundman vetäisi alakulmasta yhtä vähän väärälle puolelle tolppaa. SJK:n aloituskokoonpano oli lauantain ottelujen mukainen sillä erotuksella, että nyt Valtteri Leppänen oli sen verran voimistunut flunssan jäljiltä, että jaksoi pelata. Valtterin esimerkillinen taistelu ja kaksinkamppailuvoima oli eittämättä yksi joukkuetta herätellyt tekijä. Virolaisten numero 9, Mark Oliver Roosnup pääsi ensimmäisen kerran irti SJK:n puolustuksen otteesta kuudennella minuutilla. Hän yksinkertaisesti purjehti läpi ja pisti pallon vastustamattomasti Jaakko Uusitalon vartioimaan maaliin. Turnauksen kotijoukkue SJK ei tästä takaiskusta kuitenkaan masentunut, vaan painoi yhtä ennakkoluulottomasti peliä vastustajan päätyyn kuin oli ottelun alkuhetkillä tehnyt. Kolmisen minuuttia avausmaalin jälkeen, mustapaidat tasoittivat ja saivat kunnian tehdä turnauksen ensimmäisen maalin Nõmme Unitedin verkkoon. Asialla oli joukkueen kapteeni Antti Palomäki, joka sai pallon maalinsuulle sivurajaheiton jälkeisestä pikku nostosta. Antti kurotti pallon ilmasta jalallaan ja sai pallon jysähtämään ohi hämmästyneen maalivahdin. Suomenlahden takaiset ystävät saivat otteen kenttätapahtumista vasta vartin pelin jälkeen, kun SJK:n pojille alkoi tulla liikaa pallonmenetyksiä. Silti ottelu pysyi niin tasaisena, että usko omien pärjäämiseen säilyi myös SJK:n taustavoimissa. Eikä tämä usko ollut turhaan, sillä 2-1 johtomaali tuli 22. minuutilla ja se olikin sitten Youtube -kamaa, jos mikä. Antti Palomäki rynni väkevästi vasemmalta laidalta läpi ja pisti tarkan syötön Jussi Jaskarille kovaan vauhtiin. Kun muita mustapaitoja ei näkynyt maalilla, oli Jussin pakko haastaa vastustajan puolustuskalusto. Hän ajeli tuloksekkaasti boksiin ja täräytti tarkan vedon alapesään. Jatkoa seurasi jo kolme minuuttia myöhemmin. Edellisen maalin loistavasti viimeistellyt Jussi Jaskari kunnostautui tällä kertaa loistavan keskityksen antajana. Hän ajeli oikeaa laitaa kovaa vauhtia liki kulmalippuun kiinni ja pisti sieltä vaikeasta asennosta pysähtymättä pallon maalille, jonne oli sännännyt vikkeläkinttuinen Joonas Lepistö, eikä "Lepa" jättänyt namupaikkaa käyttämättä, vaan pisti pallon nätisti yläriman alle. Lukemat olivat kotijoukkueelle 3-1 ja huuto hallissa oli melkoinen, sillä niin yllättävän näyttävästi turnausisännät siinä vaiheessa pelasivat ja tulosta syntyi todella tehokkaalla tyylillä. Toisella jaksolla SJK valmisteli vaihtojen tekoa 11. minuutilla, kun Nõmme United sai miehen irti maalivahdin avauspotkulla ja iski 3-2 kavennuksen. Asialla oli jälleen Mark Oliver Roosnup, joka pääsi kiertämään taidolla myös maalivahdin pelistä pois. Välittömästi Viron poikien maalin jälkeen mahtavasti pelannut porukka hajotettiin perusteellisesti, kun mustapaidat teki kerralla kuusi vaihtoa. Pois tulivat Nicolas Kotamäki ja Matti Lähde puolustuksesta, molemmat laitalinkit Joonas Lepistö ja Joni Vähämaa, keskikentän ikitaistelija Valtteri Leppänen ja upeasti pelannut kärkipelaaja Jussi Jaskari. Kentälle jäivät maalivahti Jaakon ohella toinen toppari Ville Viita, laitapakki Joonas Sundman, keskikentän Iiro Kiviluoma ja kymppipaikalla hyökännyt Antti Palomäki. Kentälle tulijoista Teemu Kukkanen meni toppariksi, Mikael Malmi asettui tutulle paikalleen oikeaksi pakiksi, Alex Kivimäki ja Topias Syrjälä ottivat linkin tehtävät hoitoonsa, Aatu Kujanpää meni keskelle Iiron työpariksi ja Tommi Luopajärvi meni Antin seuraksi kärkeen. Tasoittavan 3-3 maalinsa vastustaja teki toisen jakson 24. minuutilla, vain kuusi minuuttia ennen loppuvihellystä. Hyvä veto 20 metristä upposi alakulmaan. Ampuja sai touhuta temppunsa aivan rauhassa, eikä puolustuksesta löytynyt laukaukselle peittäjää. Voittomaali 3-4 tuli jo seuraavalla minuutilla, kun kova veto aivan maalin edestä painui vääjäämättömän tuhoisasti SJK:n maaliin. Nõmme -ottelun jälkeen saattoi valmennusjohto antaa huoletta pojille kiitosta. Ensimmäiset 40 minuuttia pelattiin suorastaan loistavasti. Vastuuvalmentaja Jari Kujala totesi, että nyt näkyi, mitä haetaan. Tappio tietenkin harmitti kakkia, mutta valmentajat antoivat pojille silti luvan olla tyytyväisiä. Laitapeli sujui avausjaksolla erinomaisesti. Juoksuja väliin nähtiin toistuvasti ja joukkuepeli oli sujuvaa. Vastustaja oli valmentajienkin mielestä todella kova ja silti pelattiin paras ottelu siihen asti tässä turnauksessa. Harmillisesti aamun hyvä vire ei kestänyt viiden tunnin taukoa ja illansuun jumbofinaalissa peli oli väsyneen sekavaa. OLS vei kahdella avausjakson maalillaan voiton 0-2 ilman, että SJK:n pojilla olisi ollut siihen suurempaa sanomista. Viisi tunnin matsia kahdessa päivässä kovia joukkueita vastaan on toki urakka, jota aikamiehenkin sopii tulla koittamaan. Sunnuntain avausottelussa onneksi nähtiin sellaista peliä, jota on odotettu ja jonka soisi pusertuvan luontevasti esiin myös loppukuusta käynnistyvässä Kai Pahlman Cupin Vaasan piirin karsinnasta, josta ei ole mikään helppo työ selvitä Vaasan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen piirien yhteiseen kuuden joukkueen karsintaan, josta sitten lohkeaa sentään kolmelle joukkueelle paikka kesällä pelattavaan lopputurnaukseen. Alkulohko-otteluiden tulokset: Lauantain ottelut: SJK-j. – Reipas 2-3 KuPS – Nömme U. 0-2 OLS – JJK 0-4 TPS – Kuusysi 0-1 KuPS – SJK-j. 2-1 Nõmme U. – Reipas 6-0 TPS – OLS 2-2 Kuusysi – JJK 0-2 Sunnuntain ottelut:

OLS – Kuusysi 1-7 JJK – TPS 5-3 KuPS – Reipas 4-0 SJK-j. – Nõmme U. 3-4

Sijoitusottelut:

1.-2. Nõmme U. – JJK 3-03.-4. FC Reipas – TPS 3-25.-6. KuPS – Kuusysi 4-07.-8. OLS – SJK 2-0