U13 haki voiton
SJK-junioreiden U13 teki onnistuneen vierailun Ylivieskaan hakien makean 1-3 voiton.Täysi pistepotti tuli totutun hyvän peruspelin myötä. Hienoisena ennakkosuosikkina pitkälle vieraspelireissulle lähtenyt SJK oli ottelussa kuskin paikalla koko ajan.
Päätösminuuteilla koettiin jännitysnäytelmä erikoistilanteiden muodossa. Molemmissa päädyissä tuomittiin rankkari. Ensin Teppo Ala-Kasari oli hyvin mukana ja "pakotti" YPA:n laukojan vetämään ohi. Myös SJK:n eduksi tuomittiin pilkku ja kun Jussi Vähäpesola upotti sen maaliin oli 1-3 voitto selviö.
Voiton myötä sarjavakanssin uusiminen kaudelle 2013 alkaa olla sinettiä vailla. SJK:lla on tilillään kolmesta pelistä kaksi voittoa, joten kärkisijoituksetkin ovat hyvin ulottuvilla. Seuraavan viikon aikana on peräti kolme matsia, joten sarjasijoitus hahmottuu tarkemmin sitä myöten.
Nuorten pelurien otteita kotikentällä voi mennä seuraamaan Ketturämäkölle perjantaina 24.8. VIFK Whitea vastaan klo 18.30 ja ensi viikon maanantaina 27.8. samaan paikkaan saapuu FF Jaro.
Aluesarja pelataan SJK:n osalta valmiiksi sitten syyskuun ensimmäisellä viikolla. Mutta Petteri Kokon ja Jyri Hietaharjun valmentama U-13 Akatemiajoukkue jatkaa kauttaan sen jälkeenkin harjoitellen ja pelaten yksittäisiä treenipelejä, sekä osallistuen Kirkkonummella pelattavaan kutsuturnaukseen lokakuussa.