Vaarallisia vieraita lauantaina
Vaarallisia vieraita lauantaina TP-Seinäjoki saa lauantain kotiotteluunsa vastaan uuden tuttavuuden Napapiiriltä kun FC Lynx tekee ensimmäisen vierailunsa Seinäjoelle. Sarjanousija on erittäin vaarallinen joukkue, siitä voi kysellä vaikka naapuriseura Sepsi-78:lta, joka juuri viime viikonloppuna hävisi Rovaniemellä numeroin 3-2.TP-Seinäjoki ei ole koskaan aiemmin kohdannut joulukuussa 1994 perustettua musta-keltaisisissa esiintyvää FC Lynxiä, vaan nyt otetaan miehistä mittaa ensimmäistä kertaa. FC Lynx nousi viime kauden päätteeksi Kakkoseen. Saarenkylässä kotiottelunsa pelaava joukkue koostuu pitkälti entisistä RoPS:n kasvateista ja omista pelimiehistä.Joukkue on aloittanut kauden sarjanousijaksi erittäin mukavasti kerättyään yhdeksästä ottelusta tähän mennessä jo 15 pistettä. Tilillä on vasta kaksi tappiota, joten kyseessä on erittäin iskukykyinen joukkue.Tosin lauantain matsissa iskukyky on hieman arvoitus, sillä neljä maalia viimeistellyt maalitykki Matti ”Bägi” Hiukka ei voi pelata pelattuaan viime sunnuntaina RoPS:n asussa. Myös toinen kolmen maalin tekijä, Mika Lumijärvi, on sivussa pelikiellon takia puolustaja Janne Petäjäjärven tavoin.Tulivoimaa löytyy silti, sillä niin kovin usein TP-Seinäjokea kurittanut kokenut pelaaja-valmentaja Kimmo Savolainen on edelleen iskussa tehtyään tällä kaudella jo neljä maalia. Joukkueesta löytyy myös ulkomaanapuja Dmitri Novicin ja maalivahti Sergei Kosovin muodossa. Tosin Kosov on ollut viime peleistä sivussa loukkaantumisen takia.Tämän kauden reissupeleissään FC Lynx on kaatanut Virkiän 2-0 ja hakenut kaksi tasapelipistettä. Toinen tuli Ylivieskasta numeroin 2-2 ja toinen Mustasaaresta lukemin 1-1. Oulussa FC Lynx hävisi kauden alussa OLS:lle niukasti 3-2.TP-Seinäjoki on voittanut viimeiset viisi sarjaotteluaan kaadettuaan viime lauantaina kotiottelussaan FC YPA:n numeroin 6-1. Ottelun sankari oli tietenkin neljä maalia tehnyt ja yhden syöttänyt Mikael Muurimäki. Sekä Mikko Väänänen, että Mikko Ylihärsilä pääsivät lisäämään voittonumeroita osumillaan.Jo ennen kauden alkua uumoiltiin oranssi-mustien omien Batmanin ja Robinin olevan melko vaarallisia maalintekijöitä tässä sarjassa ja nyt se alkaa näyttää juuri siltä, miltä se pitääkin, eli sekä Mikki, että Mikko ovat kumpikin iskeneet jo kuudesti. Voisi vaikka veikata, että kaksikko tulee tekemään ainakin 30 maalia yhteensä tällä kaudella. Eiköhän noilla maaleilla joku voittokin siis lohkea jatkossakin.Tähän mennessä TP-Seinäjoki on voittanut jo kuusi ottelua. Viime kaudella kauden kuudes voitto tuli vasta elokuisessa paikallisottelussa Sepsi-78:aa vastaan numeroin 3-0, eli hyvässä tahdissa ollaan. Sarjataulukossa se tarkoittaa sitä, että TP-Seinäjoki on kerännyt seitsemän pistettä enemmän kuin sillä oli yhdeksän pelin jälkeen viime kaudella. Tosin varsat hyppivät keväällä, joten pisteitä on tultava jatkossakin, sillä pelkkä sarjapaikan lunastaminen vaatii minimissään 30 pistettä, eli siihen on vielä matkaa.Asiaa toisinpäin ajatellessa TP-Seinäjoella on tänään mahdollisuus ohittaa viikolla FC YPA:lle yllätystappion hävinnyt JBK, sekä Sepsi-78 ja OLS. Tosin Sepsi-78 ja OLS pelaavat vasta sunnuntaina, joten niillä puolestaan on silloin mahdollisuus tiivistää kärkeä. Varsinkin naapuriseuran toivoisi ottavan pisteitä nyt kun sillä on vastassa ilman tappioita porskutteleva GBK vieraissa. Tekisihän se sarjan kannalta todella hyvää, jos GBK:kin joutuisi taipumaan.Sairaslista ei näytä enää kovin pelottavalta. Tosin puuttuvat pelaajat ovat todella laadukkaita, sillä Jarkko Mäki-Maunus ja Tuomo Nuojua nähtäisiin mieluusti kumpikin tosi toimissa mahdollisimman nopeasti. Jake parantelee edelleen polveaan ja Ume yrittää saada pitkällisen polvivammansa siihen malliin, että paluu kentille on vielä mahdollista. Ville Pajulan kädestä on kipsi poistettu ja saattaa olla, että Vipi palaa baanalle tässä pelissä.Matsi alkaa Keskuskentällä klo 16.00 ja käy mainiosti lämmittelystä MM-kisojen pronssiottelulle, jossa kohtaavat isäntämaa Saksa ja Portugali.