Valakarin pilkku ratkaisi

VPS-juniorit – SJK-juniorit 2-3 (1-2)

20 min 0-1 Johan Lamberg

23 min 1-1 Eeti Ämmälä

31 min 1-2 Jussi Vähäpesola

55 min 2-2 Roni Jääskä

73 min 2-3 Onni Valakari (rp)

Voitto todellakin maistui vierasjoukkueen valmentajalle, Jyri Hietaharjulle, sillä paikallispeleissä ei juurikaan kannata tuijotella sarjataulukkoon. Myös tällä kertaa tuo fakta osoittautui kirjaimellisesti todeksi.

– VPS-j oli todella hyvä tänään. Peli oli tasainen ja VPS-j ehkä jopa jonkin verran vei kamppailua. Meillä oli tosi paljon vaikeuksia purkaa heidän prässiään, "Jylppy" kävi kamppailua läpi.

SJK-junioreilta oli joukkueen terävin raateluhammas poissa kokoonpanosta, sillä Emil Pannula on ikäluokkansa maajoukkueen matkassa kuluvan viikon.

– Hyvin onnistuimme paikkaamaan Emilin poissaolon. Tietenkin Emil on meille tärkeä pelaaja, mutta Jussi Vähäpesola oli erittäin hyvällä jalalla liikkeellä pelaten tosi pirteästi. Hän onnistui tänään loistavasti ja teki aivan upean maalin, kehui "Jylppy" Vähäpesolan perheen keskimmäistä poikaa.

Ottelun avausmaalissa SJK-juniorit onnistui purkamaan isäntien prässin. Topparilta avaus keskikentälle, sieltä hieno läpisyöttö ottelun hiukan ylempänä aloittaneelle Johan Lambergille, joka teki loistavan juoksun ja viimeisteli johtomaalin.

Kotijoukkue tuli kuitenkin Eeti Ämmälän osumalla tasoihin, mutta vieraat iskivät uudelleen ennen taukoa. keskikentältä joukkueen kippari Oskari Aunula nosti pallon linjan yli boxiin, missä Jussi Vähäpesola tulitti pallon komeasti vasurilla verkkoon vieden SJK-juniorit taukojohtoon.

Ei riittänyt tuo maali vielä voittoon, sillä 55. minuutilla kotijoukkue tasoitti ottelun Roni Jääskän maalilla ja näin mentiin tasapäisesti kohti viimeisiä minuutteja, kunnes pakiksi toiselle puoliajalle siirtynyt Johan Lamberg nousi väkisin ylös ajaen alueelle, missä kotijoukkueen puolustajat olivat pakotettjua rikkomaan. Tuomarilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin osoittaa pilkkua, mistä Onni Valakri laukoi todella maukkaan voittomaalin.

– Kyllä se maistui hyvälle. Voitto on aina arvokas tässä sarjassa. Toisella jaksolla meillä ei todellakaan ollut paljon paikkoja. Yksi pusku, yksi läpiajo ja tuo pilkku, siinäpä ne olivat, luetteli Hietaharju riemuiten voitosta.

– Kyllä tämä joukkue on osoittanut, etteivät he kumartele ketään. Meillä on edelleen mahdollisuudet ihan mihin tahansa, lisäsi "Jylppy".

Näin todellakin on. SJK-j nousi sarjataulukossa kolmannelle sijalle. Matkaa kärkikaksikkona etenevään HJK – KäPa -akseliin on nyt viisi pistettä, mutta Kerhon pojilla on yksi ottelu vähemmän pelattuna kuin sarjaa johtavalla HJK:lla. Kautta on jäljellä kahdeksan kamppailua. Kotonaan SJK-j kohtaa juuri kakkosena olevan Käpylän Pallon, neljäntenä oleva Ilveksen, viidentenä olevan OLS:n ja PKKU:n. Vierasreissut tehdään sarjajohtaja HJK:n luo Taliin, Kuopioon, Leppävaaraan FC Espoon vieraaksi ja Kupittaalle TPS:n luo kyläilemään.