Viides peräkkäinen voitto
Viides peräkkäinen voitto SuSi Young Boys – TP-Seinäjoki 0-4 (0-1)45 min 0-1 Ville Pakkala64 min 0-2 Ville Pakkala68 min 0-3 Jukka Yli-Renko78 min 0-4 Janne KotamäkiTP-Seinäjoen edustusjoukkue siirtyi Nelosen Vaasan Piirin kärkeen haettuaan selkeän vierasvoiton Vaskiluodon kentällä pelatusta ottelusta SuSi YB:a vastaan. Oranssi-mustissa pelannut kotijoukkue oli nähtävästi laatinut taktiikkansa sen mukaan, että se potkii luulot pois nuorelta pruukilaisryhmältä, mutta siinä iskivät isännät kirveensä kiveen pahemman kerran.Mustapukuinen vierasjoukkue malttoi mielensä, piti palloa ja ratkaisi lopulta ottelun selkeästi, vaikka ensimmäinen puoliaika mentiinkin tasapäisesti. Itse asiassa isännillä oli muutama todella erinomainen paikka mennä ottelussa johtoon, mutta vieraiden maalilla Petri Välimäki teki kerta toisensa jälkeen haaveet tyhjiksi pelaamalla loistavan ottelun.Vaikka SuSi YB pystyikin luomaan paikkoja ensimmäisellä puoliajalla, nappasi vierasjoukkue johdon juuri ennen taukoa Ville Pakkalan huikean soolon päätteeksi. Pakkala otti pallon haltuunsa keskiviivalla ja niputti kolme isäntien pelaajaa, jotka eivät saaneet edes kaadettua väkivahvasti kohti maalia punnertanutta hyökkääjää, joka iski kauden kymmenennen osumansa.Jo ensimmäisellä puoliajalla isäntien otteista tarjottiin kolme varoitusta, mutta toinen mokoma olisi ollut lähempänä kohtuullista. Tahti jatkui miltei samanlaisena toisella puoliajalla sillä poikkeuksella, että TP-Seinäjoki alkoi latoa maaleja paikoistaan.Reilun tunnin pelin jälkeen Pakkala oli uudelleen pajanteossa väistellen pari kömpelöä viikatepotkua, kiertäen maalivahdin ja pistäen pallon tyhjään maaliin lisäten saldonsa tämän kauden Nelosessa yhteentoista osumaan.Vain neljä minuuttia Pakkalan illan toisesta maalista TP-Seinäjoki iski uudelleen. Uutta varsin urheilullista ja virtaviivaista kampaustaan esitellyt Timo Rauhala tarjoili namupassin oikealta laidaltaan toiselle puolelle, missä Jukka Yli-Renko otti pallon haltuunsa ja laukoi ihanan kierteisen vedon yli maalivahdin vieden vieraat kolmen maalin johtoon. Maali oli ”Jukkikselle” neljäs yhtä monessa ottelussa, eli tahti on varsin kelvollinen.Kaksitoista minuuttia ennen ottelun loppua pääsi vierasjoukkue vielä viimeistelemään kertaalleen Ilpo Tuularin nostettua pallon kauniisti vaihdosta kehiin tulleelle Janne Kotamäelle, joka puski Yli-Rengon tavoin kauden neljännen maalinsa.Tuulari ehti myös loistamaan toisessa päässä pelastaen upeasti pelanneen Petri Välimäen nollan rikkoutumisen isäntien päästyä yrittämään läpiajon päätteeksi maalintekoa. Pallo oli jo valumassa maaliin Tuularin liu’uttua sen maaliviivalta turvallisemmille vesille.Ottelu pelattiin Vaskiluodon epätasaisella ja pienellä nurmella, joka suosi selkeästi kotijoukkuetta. Kuten päävalmentaja Esa Haanpää osuvasti totesi, TP-Seinäjoki olisi vielä keväällä saattanut olla pahemman kerran lirissä kovaa ja ajoittain kyseenalaisestikin pelanneen isäntäjoukkueen kanssa. Nyt pää pidettiin kylmänä ja konstit koviin otteisiin löydettiin pelaamalla. Alakerrassa Vesa Kivimäki johti puolustusta mallikkaasti. Keskikentällä Jyri Reinilä oli jälleen erittäin vahva ja kaksi maalia viimeistellyt hyökkääjä Ville Pakkala oli erinomaisen tehokkaalla tuulella. Vieraiden sankari oli kuitenkin maalivahti Petri Välimäki, joka torjui kaiken mahdollisen.Voitto tarkoitti samalla sitä, että TP-Seinäjoki varmisti paikkansa Nelosen kolmen parhaan joukossa jo ennen viimeisen kierroksen otteluaan Kraft/2:ta vastaan, joka pelataan keskiviikkona Prunttimäessä. Sen sijaan SuSi YB joutuu vielä tiukkaan paikkaan viimeisellä kierroksella matkustaessaan naapurinsa Sundom IF:n vieraaksi. Teoriassa on mahdollista, että jopa neljä joukkuetta päätyy samaan pistemäärään viivan molemmin puolin ja silloin katsellaan maalieroja. Sarjan viimeisellä ottelulla ei TP-Seinäjoelle ole mitään merkitystä, sillä syyskierrokselle on jo varmistettu kuusi kotiottelua.On varmaa, että TP-Seinäjoelle tekevät Nelosesta seuraa Kaskö IK, Sundom IF ja Seinäjoen Sisu. Kahden muun joukkueen kohtalo sinetöityy keskiviikkona. Tuolloin vieraaksi saapuvalla Kraft/:lla on voitolla mahdollisuus pysyä kuuden sakissa. Samat saumat on myös SuSi YB:lla, Malax IF:lla ja teoriassa jopa Norrvalla FF/2:lla, joka kohtaa sarjan todellisen heittopussin, Karhu/2:n.Kolmosesta tulevat syyskierroksella vastaan joka tapauksessa jumboksi jäänyt Nurmon Pallo, FC Kiiston A-Team, Kauhajoen Karhu ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä Vähänkyrön Viesti. Yhdestä paikasta syyskierroksen kolmoseen taistelevat puolestaan vielä FC Komu, VIFK Young Boys ja Teuvan Pallo. Näistä joukkueista kaksi pelaa syksyllä TP-Seinäjoen kanssa samassa sarjassa.TP-Seinäjoki: Petri Välimäki, Ilpo Tuulari, Rami Sariola (46. Juho Pajula), Vesa Kivimäki, Jaakko Lampi, Timo Rauhala (74. Janne Kotamäki), Jyri Reinilä, Saku Koskinen (66. Olli Rintamäki), Jaakko Vähäpesola (54. Samir Bouroussi, v), Jukka Yli-Renko, Ville Pakkala
Takaisin uutisiin