Voitto tai kärki karkaa
Voitto tai kärki karkaa
TP-Seinäjoen B-junioreiden kolme peräkkäistä tasapeliä Ykkösessä OLS:n, GBK:n ja RoPS:n kanssa ovat pudottaneet joukkueen Lohko C:n kärjestä kuuden pisteen päähän. VIFK jatkaa puhtaalla pelillä OLS:n seuratessa kahden pisteen päässä ja KPV:n viiden pisteen päässä.Sunnuntaina vieraaksi tuleva Kokkolan Pallo-Veikot on siis yhden sijan kotijoukkuetta ylempänä kerättyään syyskierroksen viidestä ensimmäisestä pelistään pisteen enemmän kuin TP-Seinäjoki.Tähän mennessä KPV on kaatanut AC Kajaanin vieraissa 2-1, iisalmelaisen PK-37:n kotona 2-0 ja Kokkolan Palloseuran 1-0. Sen lisäksi Närpes Kraftin kanssa on tullut maaliton tasapeli ja 1-0 –kotitappio naapurikaupungin FF Jarolle.TP-Seinäjoki aloitti syyskierroksen kahdella voitolla kaadettuaan Kokkolan Palloseuran vieraissa 4-2 ja AC Kajaanin kotona 4-0. Voittoja ovat seuranneet tasapelit OLS:n kanssa 1-1, GBK:n kanssa 2-2 ja viimeksi RoPS:n kanssa 1-1.Nyt joukkueen olisi ehdottomasti päästävä takaisin voittokantaan tai sarjan kärkipaikka karkaa aivan liian kauas.Rovaniemellä valmentaja Keijo Kotamäellä oli melko rampa ryhmä, sillä poissa olivat muutaman muun lisäksi joukkueen runkopelaajiin kuuluvat Jaakko Lampi, Juho Pajula, Jaakko Vähäpesola ja Saku Koskinen. TP-Seinäjoki ja KPV pelailivat talven aikana harjoitusotteluissa vastakkain parikin kertaa, joten tuttuja joukkueet ovat toisilleen. Huhtikuun alussa pelattu kamppailu päättyi Vöyrillä, Norrvallan Urheiluopistolla, TP-Seinäjoen 4-0 –voittoon. Siitä ei kannata kuitenkaan vetää sen suurempia johtopäätelmiä.TP-Seinäjoen maalinteko on syyskierroksella jakautunut kahdeksan pelaajan kesken. Kahdesti ovat maalanneet Jaakko Vähäpesola, Juuso Koskela ja edellisessä kotiottelussa molemmat maalit GBK:n verkkoon tehnyt Jarno Takamäki.Ottelu alkaa Keskuskentällä klo 14.00.