Vuosien Saatossa Osa XXIV
Vuosien Saatossa Osa XXIV Syyskuun 29. päiväTP-Seinäjoen edustusjoukkue matkustaa tänään Vöyrille, missä se ei aikaisemmin ole Palloliiton sarjoissa urheilua koskaan harrastanutkaan. Vastaan asettuu viime kauden sarjanousija, Norrvalla FF. Ottelusta haetaan parannusta ihan mukavaan saldoon, joka on kaksi voittoa, tasapeli ja tappio.Aikaisemmilla kausilla otteluita on tällä päivänmäärällä pelattu neljä. Viimeksi TP-Seinäjoki pelasi syyskuun 29. päivänä kuusi vuotta sitten kotona Ykkösen matsin raumalaista Pallo-Iiroja vastaan voittaen kamppailun 4-2 (2-1). Vaikka vieraat menivät jo kahden minuutin kohdalla johtoon romanialaisen Adrian Copoceanin osumalla, ei kotijoukkue häkeltynyt, vaan nykyisin Vaasan IFK:ssa pelaava Mikko Ylihärsilä tasoitti ottelun jo pelin viidennellä minuutilla ja Turun Palloseuraa tällä hetkellä edustava Chris Cleaver vei pruukilaiset 2-1 –taukojohtoon 29. minuutilla. Toisella puoliajalla vieraiden Timo Peltola tasoitti pelin 53. minuutilla, mutta nykyään Kuopion Palloseurassa pelaava Miikka Turunen vei isännät uudelleen johtoon 64. minuutilla. Loppusinetin iski pelikellon oltua jo 90. minuutin kohdalla Chris Cleaver. Kauden päätteeksi TP-Seinäjoki sijoittui upeasti kolmanneksi Veikkausliigaan nousseiden FF Jaron ja FC Hämeenlinnan jälkeen. P-Iirot puolestaan oli yhdeksäs pudoten sarjaa alemmas.Viisi vuotta aiemmin TP-Seinäjoki sai kotikentälleen Ykkösen matsiin lahtelaisen FC Kuusysin. Kausi 1996 oli oranssi-mustille erinomainen, sillä kauden lopuksi juhlittiin nousua Veikkausliigaan. Ottelussa avattiin maalihanat jo neljännellä minuutilla Tuomo Nuojuan vietyä isännät johtoon. Vaikka FC Lahtea nykyisin kakkoskoutsina luotsaava brassi Luciano Martins tasoitti pelin 35. minuutilla, iski Toni Suutari vain kaksi minuuttia sen jälkeen. Toisella puoliajalla Mark Nangle lisäsi johtoa 74. minuutilla ja lopullisen sinetin tarjoili Pasi Oksanen 80. minuutilla. Näin TP-Seinäjoki voitti 4-1 (2-1) ottaen samalla jo kymmenennen peräkkäisen voittonsa. Sen sijaan vuonna 1991 matsi ei mennyt vieraissa joutsenolaista Kultsua vastaan aivan saman kaavan mukaan. Vaikka TP-Seinäjoella oli vielä mahdollisuus nousta SM-sarjaan, romahti joukkue pahemman kerran ja kotijoukkue tulitti Pekka Riikosen neljän maalin siivittämänä taululle numerot 7-0 (3-0). Muista kotijoukkueen maaleista vastasivat avausmaalin jo kahdeksan minuutin pelin jälkeen tehnyt Hannu Valtonen, Antti Salo ja Tommi Visto. Sarjassa TP-Seinäjoki jäi noususta vaivaiset kolme pistettä ja karsinnasta kaksi pinnaa. Kultsu sen sijaan oli keskikastissa sijoittuen kuudenneksi.Vuonna 1985 TP-Seinäjoki vieraili Kolmosen päätöskierroksella Jyväskylän kupeessa, Vaajakoskella. Suklaatehtaan vieressä peli päättyi paikallista Kuohua vastaan maalittomana TP-Seinäjoen hukattua noususaumansa jo aiemmin. Oranssipaidat jäivät lohkossa kakkoseksi tamperelaisen PP-70:n jälkeen Kuohun tultua lohkossa neljänneksi.Vaikka tilillä onkin neljästä ottelusta kaksi voittoa, maaleissa ollaan miinuksilla tuon Joutsenon Waterloon jälkeen numeroin 8-10. Siinäpä haastetta tälle päivälle.