Webmaster’s voice
Webmaster’s voiceYleisön pyynnöstä huolimatta ja niin edelleen, kyllähän kaikki nämä fraasit jo tuntevat… Eikös vaan?
Ajattelin pistää "paperille" talven kuulumisia niin kohdaltani kuin pruukilaistenkin osalta, koska tämän webin ylläpidon suhteen on ollut jokseenkin rauhallista…
Hämäläisen Timo teki selväksi hyvissä ajoin ennen viime kauden päätöstä, ettei hän ehdi enää osallistua TP-Seinäjoen webbisivujen hoitamiseen, mikä on ihan ymmärrettävää. Timppa kirjoittaa Ilkkaan naisten pesäpalloa ja lentopalloa väsäillen myös erimoisia taulukoita, joten siihen tuhraantuu aikaa. Periaatteen miehenä hän halusi tehdä yhden homman kunnolla.
Oma talveni on mennyt kuin siivillä ihan muutamasta syystä. Viime maaliskuussa syntynyt pieni Mikael-poika on täyttänyt kaiken mahdollisen irtonaisen ajan, mitä on sattunut olemaan. Tai oikeastaan yrittänyt loistavasti onnistuen viemään enemmänkin.
Kuten Keskusteluryhmässä kerroin, työnkuvani on viimeisen puolentoista vuoden aikana muokkautunut TV 2:n Peliuutisten ja Illan Finaalin uutisten keräämisen myötä melkoisen aikaa vieväksi puuhaksi. Lisäksi pyrin päivittämään mahdollisimman ahkerasti internetissä -sivuja.
Marraskuuss onnistuin kuin ihmeen kaupalla viettämään kokonaista kolme viikkoa lomaa ja pääsemään kaikkea karkuun Floridaan. Se oli aika tavalla ruhtinaallista, kun ei soinut puhelin, eikä itkenyt Mikael yöllä. ei tarvinnut epätoivoisesti kasata uutisia, eikä murehtia muusta kuin siitä, millainen suojakerroin aurinkovoiteessa on… no ja pari muuta vähemmän häiriötekijöitä aiheuttavaa juttua…
Joukkueen muutokset Jokaisen kauden jälkeen joukkue tietenkin muuttuu. Syitä on moneksi. Koitan löytää "pätevän" syyn jokaisen poissiirtyneen pelaajan kohdalle, vaikka ihan kaikkien kanssa se ei taida onnistua.
Sami Sinkkonen – Samille tarjoutui mahdollisuus pelata Veikkausliigassa FC Interin nutussa ja hän halusi koittaa piisaavatko paukut maamme pääsarjaan…
Mark Joseph – Mark olisi toivonut saavansa kaksivuotisen sopimuksen, johon TP-Seinäjoki ei katsonut voivansa suostua siinä vaiheessa, kun tilanteesta väännettiin… Mark pelaa tulevalla kaudella Riihimäen Palloseurassa…
Vesa Kiljunen – ööööööööö… tuota, pitää kysyä jolta kulta muulta, miksi Vesku lähti…
Rolf Laitamäki – perheellinen autoilija päätti lopettaa kunniakkaan uransa ja keskittyä muihin asioihin…
Tuomo Nuojua – Ume teki melkoisen oharin ja lähti Miika Juntusen kelkkaan, temppu ei paljon selittelyjä kaipaile…
Jouni Santanen – Jone sai pestin Harri Kampmanin valmentamaan kotikaupunkinsa Tampere Unitediin… ihan ymmärrettävä siirto jo pelkästään matkojen takia…
Toni Suutari – Tonton emäntä sai koulutustaan vastaavaa työtä Helsingin alueelta, mikä ei täällä onnistunut… Myös Tonto sai töitä ja siirtyi Honkaan…
Richard Hodgson & Steve Melton – viikarikaksikko palasi Nottinghamiin…
Harjoituspelit Treenimatseja TP-Seinäjoki pelasi ennen Ykköscupin otteluita kuusi. Matsit aloitettiin junnupitoisella joukkueella 6. tammikuuta Jari Kujalan valmentamaa Virkiää vastaan 12-2 kuplahallivoitolla.
Tammikuun lopulla kohdattiin viikon välein FF Jaro Pietarsaaressa ja KPV-juniorit Kokkolassa. Ensin tuli Jarolta neniin 1-0 ja viikkoa myöhemmin 2-2 -tasapeli KPV-j:n kanssa.
Helmikuussa pelattiin kolme matsia. Varsin vajavaisella ryhmällä loukkaantumisten ja flunssan takia kohdattiin Kraft Vaasassa. peli päättyi maalittomana 5. helmikuuta.
Helmikuun 21. päivänä TP-seinäjoki kävi Kokkolassa GBK:ta vastaan ja taas pelattiin tasa, nyt 1-1. Sen sijaan 26. helmikuuta BK-IFK kaatui Vaasassa selvästi 3-0.
Jaa mitäs muuta… Itse olen nähnyt yhden vaivaisen futismatsin tänä talvena… tuon ensimmäisen kuplapelin Virkiää vastaan. Ei ole paljon hurraamista. Ajattelin kuitenkin pistää asioita parempaan malliin lähtemällä lauantaina katsomaan TP-Seinäjoki – Kajaanin Haka (klo 18.30) Pietarsaaressa.
Tuon pelin lisäksi oma jalkapallon katsomiseni jää varmasti talven osalta yhtä vähiin kuin aikaisemminkin. Työt vievät veronsa ja Mikael lopunajan. Kymmenen päivän New Yorkin työmatkan jälkeen olen koittanut saada vielä neljä viikkoa paluun jälkeenkin vuorokausi rytmiäni kuntoon… vaatimattomalla menestyksellä.
Eikä sitten tähän hätään juuri kovin paljon muuta… Koitan pitää tahdin päivitysten kanssa edes siedettävänä jatkossa….
C U when I see you…
Webmaster Olli-Matti
Takaisin uutisiin