West Midlands tutuksi ja vähän muutakin
Oli melko helppoa tehdä päätös futisreissun suunnasta, kun ensin oli tiedossa, että suuntana on Englanti. Tokihan Englanti on edelleen monille se ainoa oikea jalkapallomatkailun Mekka, mutta kuten joulukuulla tuli osoitettua, on sitä futista muuallakin. Silloin kohteena oli Köln.
Nyt kohteeksi muodostui Birmingham. Yhtenä suurena syynä oli tietenkin se, että kolmisen vuotta sitten SJK-junioreiden kasvatti, vuosimallia 1998 oleva Joonas Sundman, suuntasi tuolloin kolmivuotisella sopimuksella kaupungin suurseuraan, Aston Villaan.Nyt siis suunnaksi Birmingham, mutta ensin piti tietenkin lentää Lontooseen, mistä siirtyminen tapahtui näppärästi junalla ja vielä kun hotellikin oli suoraan vastapäätä Birminghamin rautatieasemaa, oli homma hoidossa suhteellisen näppärästi. Torstaina ei kuitenkaan jalkapalloa ollut tarjolla kuin telkun kautta, joten ensin tehtiin kaupunkikierrosta ja käytiin syömässä hyvin.
Englannin toiseksi suurin kaupunki, Birmingham, sijaitsee parin tunnin junamatkan päässä Lontoosta keskellä saarivaltakuntaa. Lähialueella vaikuttaa viisi liigajoukkuetta, joista West Bromwich Albion pelaa Valioliigassa. Championshipissa pelaavat puolestaan Joonaksen edustama Aston Villa, Birmingham City ja Wolverhampton Wanderers, kaikki aikaisemmin Valioliigassa nähtyjä seuroja. Pahnan pohjimmainen on League 1:ssä pelaava Walsall FC, jonka suurimpiin saavutuksiin kuuluu eittämättä kauden 1983-84 liigacupin välieräpaikka. Tuolloin joukkue venyi vielä välierissäkin vierastasapeliin Liverpoolia vastaan numeroin 2-2, mutta taipui kotonaan Fellows Parkilla 2-0. Sittemmin "The Saddlers – satulantekijät" on muuttanut Bescot Stadiumille, jonka kapasiteetti on reilut 11 000 katsojaa.
Liikuntaa ja stadikoita
Koska Englannin keskiosista ei poikkeuksellisesti löytynyt ainuttakaan matsia, jonne olisi ollut helpot ja nopeat yhteydet sen enempää torstaina kuin perjantainakaan, vietettiin perjantai päivää SJK-junioreiden puheenjohtajan, Jukka Saarijärven, kanssa harrastamalla kävelyä ja stadionvierailuja. Ensin piti tietenkin kysellä ja kehitellä, miten edetä. Päivän rengasmatka alkoi visiitillä Valioliigassa pelaavan West Bromwich Albionin The Hawthornsille. Sinne mentiin paikallisjunalla, jonka pysäkki on stadionin läheisyydessä.
Käveltäessä pysäkiltä kohti stadionia näkyi myös West Bromwichin oman akatemian hallit ja kentät, jotka olivat aivan stadionin vieressä. Seuran stadion, The Hawthorns, on rakennettu jo 1900, jolloin seura siirtyi sinne pelaamaan. Kentän nimi tuli siitä, että alue, jonne silloinen The Hawthors rakennettiin oli tylppöorapihlajien (hawthorn) peitossa. Nykyisin stadionissa ei ole mitään muuta samaa alkuperäiseen verrattuna kuin nimi. Tai siltä se ainakin vaikuttaa. Samaa ei ole edes kauden 1983-84 stadionista, jolloin siellä tuli itse pistäydyttyä matsia katsomassa. Nyt hiukan alle 30 000 katsojaa vetävä The Hawthorns on uusittu täydellisesti ja sen huomaa jo ulkopuoleltakin.
Kuten asiaan kuuluu, löytyy The Hawthornsilta myös todella hieno seuran kauppa, joka on arkipäivinäkin avoinna. Tokihan sieltä huivi mukaan lähti ja stadionin respasta puolestaan löytyi kovasti ystävällistä väkeä, jotka kaivoivat vielä kasan todella mielenkiintoisesti designattuja kuluvan kauden ohjelmalehtiä mukaan. West Bromwich Albionin tämän kauden käsiohjelmissa on nimittäin käytetty kansissa eri levyjen kansia, joista on ideoitu omat jutut. Mukana ovat mm. Bruce Springsteen ja Provinssikävijä Blur.
Orapihlajien ja jalkapallon sävyttämästä lähiökaupungista reitti jatkui samalta asemalta kohti seuraavaa etappia, joka oli Wolverhampton. Junalla homma hoitui jälleen näppärästi alle puolessa tunnissa. Lyhyen kävelkyn jälkeen löytyi ensin paikallinen ravitsemusliike, jonka somistuksesta ei voinut erehtyä, minkä seuran väkeä siellä oltiin. Pelipaitoja oli pistetty kattoon ihan kunnioitettava määrä ja sieltä saatiin myös ohjeistus Wolverhampton Wanderersin stadionille kuljettavan bussin paikallistamiseen.Noin kymmenen minuutin bussimatka stadionille toisen lähiökaupungin keskustan läpi oli sopivan lyhykäinen legendaariselle Molineuxin Stadionille, joka on palvellut Englannin liigan perustajajäseniin kuuluvaa seuraa jo vuodesta 1889. Luonnollisesti myös näillä hoodeilla on nähty melkoinen muodonmuutos ja Molineux on pistetty uuteen komeaan kuosiin.
Seura oli melkoinen edelläkävijä myös sen suhteen mitä tuli Euroopan Cupin syntyyn. Pelasivathan sudet useita kansainvälisiä kamppailuja jo ennen kuin Euroopan Mestrijoukkueiden Cup tai Messukaupunkien Cup näkivät päivänvalon ja luonnollisestikin brittilehdistö innostui nimeämään Wolvesin "Maailman Mestarijoukkueeksi". Ehkä siinä oli mukana hiukan pohjalaista uhoa, mutta sen myötä saatiin myös Champions Leaguen – Mestrien liigan edeltäjä pystyyn.
Tällä hetkellä Liverpoolia FA Cupissa tammikuulla kyykyttänyt Wolves kamppailee kuitenkin säilymisestään Englannin toiseksi ylimmällä sarjatasolla, Championshipissä. Varmasti seuraa 1940-60 luvuilla eteenpäin vienyt manageri Stan Cullis pyörii haudassaan, sillä seuran omistaa nykyisin kiinalainen investointiryhmä Fosun Group. Cullisin alaisuudessa seura voitti FA Cupin pari kertaa, sittemmin on ollut hieman hiljaisempaa. Oi aikoja, oi tapoja.
Komea oli puoti myös Molineuxilla ja ympäristökin oli siisti ja viihtyisä. Sattuipa vastaan vanhempi daami siinä bussia odotellessa, jolta saimme kovasti arvostusta kun kädessä oli seuran muovikassi huiveineen ja muine härpäkkeineen. Mamman velipoka sattui olemaan seuran virallinen historijoitsija ja juttua riitti niin ylipalkatuista pelaajista kuin Wolvesin nykytilastakin. Kerrassaan hurmaava kohtaaminen ladyn kanssa.
Kun ensimmäiset kaksi stadionia oli paikallistettu ja nähty suuntana oli päivän viimeinen stadion- ja seuravierailu, eli bussilla bussiasemalle ja seuraavalla bussilla kolmanteen lähiökaupunkiin, Walsalliin.
Walsallin keskustasta bussilla pääsi näppärästi seuran nykyiselle kotikentälle Bescot Stadiumille, jonne Walsall FC muutti vuonna 1990. Vaikka sen enempää seura kuin stadionkaan eivät kuulu mitenkään erityisesti englantilaisen jalkapallon suuriin juttuihin, oli Bescot Stadium vuonna 1990 vasta toinen uusi kenttä sitten 1950-luvun valmistuessaan ollen samalla myös moderni reilun 10 000 katsojan kotistadion alasarjajoukkueelle.
Tokihan Walsallin ennätysyleisö onkin sitten himpun verran suurempi, sillä reilut 74 000 katsojaa pakkautui Villa Parkille katsomaan seuran "kotipeliä" FA Cupissa juuri Aston Villaa vastaan vuonna 1930. Kolme vuotta tuosta kohtaamisesta Walsall, tuolloin III divisioonan seura, aiheutti yhden FA Cupin suurimmista jättiläistenkaadoista upottamalla Arsenalin samassa kilpailussa kotikentällään numeroin 2-0. Historiaa ei pidä unohtaa, sillä ilman sitähän ei olisi mitään.
Joka tapauksessa, seuran kaupan ovet olivat tukevasti säpissä. Harmittihan se, etenkin kun tarina oli kertonut, että juuri Walsallin kotikentällä on yksi Englannin parhaista käsiohjelmapuodeista. No, eipä hätiä, vaan sukkela siirtyminen stadionin vastaanoton puolelle ja apuja löytyi. Siellä vastassa ollut daami lähti jopa avaamaan seuran kaupan meille, mutta valitettavasti tuo käsiohjelmakauppa ei ollut samassa yhteydessä. Eipä hätiä, alennusmyynnit olivat jo käynnissä ja löytyihän sieltä mielenkiintoisia juttuja.
Siinä missä tällä meillä päin seurat ovat valmiita nakkaamaan edellisten kausien tuotteet jopa roskikseen, näin ei taatusti tapahdu Englannissa. Mieluummin ne annetaan faneille lahjaksi. Esimerkkinä tästä voisi kertoa sen, miten Walsall FC oli vuonna 2015 Wermbleyllä edettyään ensimmäistä kertaa seuran historiassa kuuluisalle stadionille. Kilpailu oli FA Trophy ja vaikka finaalissa tulikin takkiin Bristol Cityltä, T-paidat muistuttavat faneja pelistä. Ne, joita ei oltu myyty jaettiin ilmaiseksi seuran kaupassa. Niinpä niitä on nyt Seinäjoellakin pari kappaletta.
Päästiinpä vielä käymään ihan kentälläkin huikean ystävällisen ladyn toimesta. Hänen mukaansa Walsall FC onkin pieni ja ystävällinen seura, eikä tätä arviota kyllä voinut millään tavalla kyseenalaistaa.
Walsallin stadionilta oli vain lyhyt kävelymatka juna-asemalle, mistä sitten saatiinkin ympyrä sulkeutumaan, eli palattiin lähijunalla Birminghamin rautatieasemalle.
Koska illalla ei siis jalkapalloa tarjolla ollut, katseltiin philly cheessteak -leipien jälkeen toista brittien rakastamaa lajia telkkarista lähiöpubissa. Kyseessä on tietenkin rugby, jonka Six Nations -turnaus oli käynnissä samaan aikaan. Tuo turnaushan on hiukan kuin EM-kisat, joita noin yleisesti ottaen dominoivat Englanti, Skotlanti, Wales ja Irlanti joita sitten viihdyttävät Ranska ja Italia. Vaatisi ehkä hiukan enemmän opiskelua, että hommasta pääsisi kärryille kuin yhden ottelun telkkarista.
Junnuja ja rosvoja
Lauantaiaamun ohjelmaan löytyi perjantai-illan myötä täydennystä. Rugbyä katsellessa tutuksi tuli kaveri, jonka poika pelaa Birmingham Cityn junnuissa ja hän kertoi puolestaan Cityn U18 akatemian ottelusta, eli näin saatiin täydennystä hiukan vajavaiseen ottelukaavioon.
Matka vei tällä kerta taksilla Wast Hills Training Groundille, joka ei ihan keskustan tuntumassa ollut. Paikka oli kuitenkin hyvinkin pisäytymisen arvoinen, sillä sieltähän löytyi ainakin 15 kpl nurmikenttiä, pari tekonurmea ja vielä oma Dome, eli halli, johon seura on juuri satsannut reilusti yli puoli miljoonaa.
Päästiinpä katselemaan seuran U18 -joukkueen matsiakin Mansfield Townia vastaan, vaikka sitä ei mistään otteluohjelmista tai seuran sivuilta löytynytkään. Kierroksen jälkeen kello olikin sitten jo sen verran, että ei muuta kuin seuraavaan taksiin ja siitä suoraan Aston Villan kotikentälle, Villa Parkille, missä luvassa oli Championshipin ottelu nousua tavoittelevaa Sheffield Wednesdayta vastaan iltapäivällä.
The Villans – rosvot, eli Aston Villa on Birminghamin ykkösseura. Siitä ei liene isompaa argumenttia. Kyseisessä seurassa on kolmen vuoden ajan pelannut myös SJK-junioreiden kasvatti Joonas Sundman, jonka kanssa treffit oli sovittu maanantaille, jolloin seuran U23 -joukkue pelaisi.
Villa Park sijaitsee Astonin kaupunginosassa, josta löytyy myös historiallisesti merkittävä Aston Hall, eli jakobiinikartano, joita rakenneltiin aatelisten asuinpaikoiksi 1600-luvulla. Itse asiassa kartanon ja 42 682 katsojaa nykyisellään vetävän Villa Parkin välillä ei ole välimatkaa ole juurikaan. Jos on Aston Hall vanha, niin ihan tuore rakennelma ei ole liioin Aston Villan stadionkaan. Se nimittäin rakennettiin jo 1897. Seurahan sinällään on Englannin liigassa pelaavista 7. vanhin yhdessä Bolton Wanderersin kanssa. No niin, ne vanhemmat ovat Notts County (perustettu 1862), Stoke City (1863), Nottingham Forest (1865), Sheffield Wednesday (1867), Chesterfield FC (1866) ja Reading FC (1871).
Umpisurkean viime kauden jälkeen, jolloin Villa putosi Valioliigasta, peli on ainakin paikallisen lehdistön mukaan parempaa. Olkoonkin, että paikka Championshipissä ei varmasti riitä sen enempää seuran nykyisin omistavalle kiinalaiselle Recon Groupille kuin sen pomolle Tony Xiallekaan, on nykyinen manageri Steve Bruce saanut peliin ryhtiä.
Harva nuorempi futisfani muuten edes muistaa, että Aston Villa on itse asiassa voittanut Euroopan Cupinkin. Kauden 1981-82 päätteeksi seuralegendoihin kuuluva Peter Withe ratkaisi maalillaan 26.5.82 Rotterdamissa pelatun finaalin Bayern Müncheniä vastaan Villan eduksi numeroin 1-0. Kyseisen ottelun retropelipaitaa löytyi tietenkin myös seuran kaupasta ihan kohtuulliseen 20 punnan hintaan.
Itse matsissa tapahtumia riitti ihan kelvollisesti. Nähtiin punaista korttia, Sheffield Wednesdayn managerin lähtö katsomon puolelle ja pari hienoa maaliakin. Ne reilut 31 000, jotka paikalla olivat lähtivät pääsääntöisesti tyytyväisinä kotiin. No, Vieraskannattajista osa lähti heti toisen maalin syntymisen jälkeen nauttimaan muusta kuin jalkapallosta. Villa voitti 2-0 ja Steve Bruce sai aihetta patsastella pelin jälkeen tyytyväisenä.
Kyseinen lauantaihan tarjosi sitten luonnollisesti vielä TV:n puolella FA Cupin puolivälierää ja ruokapuoli kiinalaista maistuvaista. Aikainen nukkumaanmeno puolestaan oli sinällään kelpo idea, että aamulla oli edessä lisää junamatkailua, suuntana Liverpool ja Anfield Road.
Katkarapukatsomoon Anfieldille
Matkaa Birminghamista Liverpooliin ei ole kuin pari tuntia junalla. Niinpä sinne sitten lähdettiinkin heti aamutuimaan ja oltiin perillä jo puolenpäivän tuntumassa, jolloin taksillinen tuttuja nappasi meidät Lime Streetiltä kyytiin. Mukana olivat jo vuonna 2000 Seinäjoelle saapunut Chris Cleaver, Simo Valakari ja Juha-Jaakko Ulvila. Eikä oltu duunaamassa sopimuksia mihinkään suuntaan, vaan ihan nauttimassa hienosta futispäivästä yhdellä maailman legendaarisimmista stadioneista.
Kentälle mentiin jo kolme tuntia ennen ottelun alkua, sillä nykyisin Englannissa agenttina toimiva Cleaver oli hoitanut koko revohkalla kerrassaan upean elämyksen.
Itselleni visiitti Anfiedl Roadille oli ensimmäinen yli 30 vuoteen. YO-kirjoitusten keväänä tuli nimittäin nähtyä samaisella, nyttemmin muodonmuutoksen kokeneella stadionilla, sekä Euroopan Cupin semifinaali Dinamo Bucurestia vastaan, että West Bromwich Albion -matsi. Tuo välieräpeli oli muuten siitä erikoinen, että kentän lyhin ja pienin mies, Sammy Lee, puski ottelun ainoan maalin.
Pelejä on pelatu Anfield Roadilla vuodesta 1884. Seura oli kuitenkin pitkään pyörittelemässä ajatusta uudesta stadionista, mutta päätyi lopulta siihen vaihtoehtoon, että Anfield Roadia ehostettiin nykymuotoonsa. Anfield Roadin kapasiteetti oli jo aiemminkin yli 50 000 katsojaa, mutta pari surullista tragediaa, joissa Liverpool oli osallisena, muutti jalkapallon katsomisen Isossa-Britanniassa kertaheitolla.
Ensimmäinen murheellinen episodi nähtiin 1985 Belgiassa Heyselin stadionilla Euroopan Cupin finaalissa. Liverpoolin ja Juventuksen kesken pelatun kamppailun aikana katsomossa syntyi kahakkaa, jonka seurauksena 39 katsojaa menetti henkensä. Seuraavan tragedia nähtiin Sheffield Wednesdayn stadionilla, Hillsboroughilla, missä puolestaan 96 Liverpoolin kannattajaa kuoli katsomoiden romahdettua. Tuota tragediaa on selvitelty näihin päiviin saakka.
Liverpool on valtavan suosittu ympäri maailmaa. Pohjoismaista norjalaiset valtaavat melkoiset osat Anfield Roadin katsomoista viikosta toiseen. Myös Pohjois-Amerikka ja Aasia ovat nousseet listoilla, eikä siis ihme, että vuodesta toiseen seura matkustaakin pelaamaan kiertueitaan Euroopan ulkopuolelle. Näinhän nykyisin tekevät kaikki suurseurat.
Uusitun Anfield Roadin viidennessä kerroksessa oli komeat tilat. Sinne Chris Cleaver meitä johdatti nauttimaan neljän ruokalajin ateriaa ja ties mitä herkkuja. Työntekijöitä tuntui olevan joka paikassa, eikä palvelua päässyt moittimaan sitten millään. Kaikki oli todellakin kuin katkarapukatsomossa konsanaan, vaikkei nyt niitä mereneläviä tullutkaan syötyä.
Olihan se luonnollisestikin hiukan erilainen kokemus. Kävellä sisään ja saada ensimmäiseksi kuohujuomaa käteen haalean kahvin sijaan. Jatkaa siitä pöytään, johon on katettu paitsi ruokailuun liittyvät jutut, myös lahja jokaiselle ja komea käsiohjelma samalle tontille. Istua parhailla paikoilla ja nähdä oman suosikkijoukkueen voittavan. Olisi toki liian paksua väittää, että peli oli hyvä. sitähän se nyt ei ollut, mutta kokonaisuus krovasi kaiken.
Pelinjälkeisen jälkiruoan jälkeen matka vei junalla takaisin kohti Birminghamia ja maanantaita, jolloin tarjolla oli vielä yhtä sun toista.
Kilpailijan kenttä ja Sunde
Maanantaiaamuna oli pakko saada jo brittiläistä aamiaista kaikilla herkuilla. Se on kuitenkin päivänselvä juttu, että ei moista kolesterolipommia pysty kovin tiheään nauttimaan. Hyväähän se muutaman vuoden välein toki on, muttei missään nimessä päivittäin.
Sen jälkeen sitten edessä olikin reissua Birmingham Cityn ihan keskustan kupeessa sijaitsevalle St. Andrew’sille. Sini-valkoistenkin kotikenttä ja sen puoti on nyt käyty koluamassa ja luonnollisesti tuliaisina oli se perinteinen huivi muutaman käsiohjelman kanssa.
Päiväsaikaan kierreltiin vielä keskustaa ja syötiin ennen kuin matka jatkui junalla Astonin asemalle, kävelymatkan päähän Aston Villan kotikentästä. Kentällä sitten nähtiin paitsi Villan U23 -ikäluokan voitollinen ottelu Brighton & Hove Albionia Albionia vastaan myös Sundmanin perhettä.
Katsomossa olivat niin isä Juha kuin Joonaksen velipoika Jessekin. Pelin jälkeen päästiin vielä moikkaamaan Joonasta, pistämään pikkuisen juttuja videolle niin isän kuin pojankin kanssa ja nekin näille sivuille ilmestyvät tuota pikaa. Oli mukava tavata myös tukholmalaisesta Hammarby IF:stä Aston Villaan siirtynyt maalivahti Viktor Johansson, joka pelasi matsissa.
Valitettavasti Sunden kausi on ollut rikkonainen. Ennen jouluahan nuori mies pääsi jo edustusjoukkueen treeneihin mukaan, mutta sitten tuli U23-matsissa polvivamma ja sen jälkeen vielä lihasvammaa, jotka ovat pitäneet nuoren seinäjokelaisen sivussa neljän kuukauden ajan.
Siihen nähden, miten rikkonainen kausi on takana, nuori mies oli kuitenkin erittäin hyvillä mielin. Sopimus Aston Villan kanssa päättyy tähän kauteen, mutta ainakaan toistaiseksi ei Sundelle ole kerrottu seuran suunnitelmista. Sen sijaan pari muuta nuorukaista on jo saanut luvan etsiä uuden työnantajan.
Mukavan juttuhetken jälkeen Sundmanin perhe hyppäsi Johanssonin kyytiin ja me junaan kohti keskustaa, missä edessä oli vielä kiinalaista ruokaa.
Tiistai oli sitten reissupäivä. Ensin junalla Lontooseen ja Liverpool Streetin asemalle. Siitä matkatavarat säilytykseen ja muutaman kilometrin kiertokävelyä kaupungilla ennen taksimatkaa Paddingtonin asemalle ja sieltä Heathrow’n kentälle.
Reissu oli kovin onnistunut. Mikäpä oli katsellessa neljä matsia ja vieraillessa kuudella stadionilla, sekä yhdessä harjoituskeskuksessa. Vielä kun säätkin suosivat, ei enempää olisi oiekastaan voinutkaan toivoa.- omm
Reissukuvia
09.03.2017 Birminghamin keskustaa
10.09.2017 West Bromwich Albion, Wolverhampton Wanderers ja Walsall FC
11.03.2017 Birmingham Cityn harjoituskeskus ja Aston Villa v Sheffield Wednesday
12.03.2017 Liverpoolin reissu
13.03.2017 Birmingham City ja Aston Villa U23 v Brighton & Hove Albion