Ylihärsilä vuoden pelaaja, Oksanen oranssipaitaan
Ylihärsilä vuoden pelaaja, Oksanen oranssipaitaan 18 maalia Kakkosen pohjoislohkossa paukuttanut Mikko Ylihärsilä palkittiin TP-Seinäjoen vuoden pelaajana kauden 2003 päätöstilaisuudessa. Seuran kunniapuheenjohtajaksi kutsuttiin TP:n perustajajäseniin kuuluva Paavo Niemi, joka toimi 26 vuotta seuran johtokunnassa ja 13 vuotta puheenjohtajana.TP-Seinäjoen rekisteröityjen pelaajien määrä oli syyskuun lopussa 441, jossa on jälleen nousua viime vuoteen verrattuna. Osaavien juniorivalmentajien ja heidän taustajoukkojensa ansiosta toiminta on ollut laadukasta. TP purjehtii myötätuulessa ja toivon mukaan tuuli on suotuisa myös jatkossa. Talouden ja kulujen jatkuva seuranta mitoitettuna resurssien mukaiseen urheilutoimintaan on kaiken kivijalka.Puheenjohtaja Jukka Saarijärvi paljasti päättäjäisissä mielenkiintoisen paluumuuttajan edustusjoukkueeseen. Pasi Oksanen pelaa kaudella 2004 TP-Seinäjoen oranssipaidassa kahden vuoden tauon jälkeen. Muilta osin edustusjoukkueen kokoonpano selviää loppuvuoden aikana.Palkitut 2003:KUNNIAPALKINNOTKunniapuheenjohtaja: Paavo NiemiSeuratoimintapokaali: Matti TuomistoVuoden pelaaja: Mikko YlihärsiläVuoden junioripelaaja: Jarkko VesapuistoEsimerkkinuori: Jere JääskeläinenVuoden juniorivalmentaja: Tarmo LuhtanenTP-perhe: Sari ja Antti PajulaERIKOISPALKINNOT JOUKKUEITTAINEdustusjoukkueMatti LampiVille PekkanenVille YlinenEpulin malja: Tuomo NuojuaKakkosjoukkueJoukkuepalkintoIkämiehetJoukkuepalkintoB-juniorit1.div.1. Pekka Väänänen2. Henri Salo3. Harri Latva-Mäenpää2.div.1. Jussi Sippola2. Jyri Jokiranta3. Mikko HakanenLetsonin malja: Johannes SaranpääC881. Ville Pajula2. Jere Jääskeläinen3. Rami SariolaErikoispalkinto: Jarkko Vesapuisto (tekniikka-SM ja maaotteluedustukset)Taitomerkit: Jere Jääskeläinen ja Ville Pajula (hopea)C891. Atte Aaltonen2. Ville Pakkala3. Sami El-BashReijo Toivosen kiertopalkinto: Anssi SyrjämäkiAskon maalivahtimalja: Petri VälimäkiTaitomerkit: Anssi Syrjämäki ja Juha Syrjälä (hopea), Sami El-Bash (pronssi)D90Kehittyjä: Jussi Yli-PeltomaaYllättäjä: Jori KoivuniemiTsemppari: Jesse HahtolaPirjo ja Antti Latvalan kiertopalkinto: Jyri ReiniläTaitomerkit: Jaakko Vähäpesola (hopea), Tero Mäntylä (pronssi)D91Pelimies: Juho PajulaAktiivinen ja innokas: Antti TakalaHengenluoja ja piristäjä: Jan-Martin NummensaloE92LiverpoolLuottopelaaja: Eero KantamaaKehittynein: Erkka Ala-LahtiReilu pelikaveri: Juha KaumaManULuottopelaaja: Jyri Korkea-AhoKehittynein: Jukka HakalaReilu pelikaveri: Niilo KarriArsenalLuottopelaaja: Henri HuillaKehittynein: Toni KoivusaariReilu pelikaveri: Juhamatti SorsaTaitomerkit: Henri Huilla (hopea), Niko Nauholz, Jesse Mäntylä, Toni Koivusaari, Jose Kivipelto ja Niko Lehdontie (pronssi)F93Aktiiviharjoittelijat: Petri Pellinen, Niklas Tuovinen ja Martti LamminmäkiJoukkuepelurit: Aleksi Frimodig, Anssi Rinta-Antila ja Joel PerastoKehittyneet pelimiehet: Markus Peltola, Lauri Perämäki ja Jesse JääskeläinenTaitomerkit: Erno Ruismäki (hopea), Sami Viljanen, Juho Mäkinen ja Markus Peltola (pronssi)G94Harjoitusryhmä 1Ville MäntykoskiJuho SaranpääJoni PetäjävirtaHarjoitusryhmä 2Matti RajalaVeli-Pekka PajulaJusso VehniäTaitomerkit: Aleksi Koivusalo ja Miko Saarela (hopea), Veli-Pekka Pajula (pronssi)H95Tyylinikkari: Eemeli PeltonenHymypoika: Kimi-Petteri PorthanTreenari: Ville SaarinenVeskari: Jaakko KangasmäkiFairplay-pelaaja: Jesse SarajärviMaalitykki: Janne TuohisaariPallokoulu-96 -syntyneetAhkera harjoittelija: Miro RuismäkiRautainen asenne: Santtu PoikelaVuoden yllättäjä: Tuomas Lamminmäki-97 -syntyneet ja nuoremmatAhkera harjoittelija: Karri RavealaRautainen asenne: Miika HuumoVuoden yllättäjä: Juuso PellinenTP-TiikeritJoukkuepalkinto