Ysiseiskat kolmansia
Ysiseiskat kolmansia TP-Seinäjoen E11-juniorit osallistuivat Tampereen Ilveksen järjestämään kaksipäiväiseen junioriturnaukseen ja lopputuloksena oli hienosti 3. sija kymmenen joukkueen turneessa. Kaikkiaan pelattiin 5 ottelua ja saldona kolme voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio. Alkusarjassa pelattiin neljä ottelua ja niistä tuli kaksi voittoa MuurY:n ja Ilveksen kaaduttua. Tasan joukkue pelasi TPV:n kanssa Ainoa tappio tuli Kuopion Palloseuralle ja alkulohkosijoitukseksi tuli näin ollen toinen sija. Pelit olivat yhtä tappiopeliä lukuun ottamatta TP-Seinäjoen lievää pallollista hallintaa, mutta aivan odotuksien mukaisesti pelit eivät nimenomaan pelillisesti kulkeneet. Liike kentällä oli vaisua ja "palo pelaamiseen" laimeahkoa. Liekö pelitapa 7v7 vai joku muu asia ollut pelin aukeamisen esteenä, mutta jotakin jäi kaipaamaan poikien pelistä….Positiivista oli kuitenkin se, että vaikka mitään nappisuorituksia ei tullutkaan niin silti pelien lopputulokset olivat ihan hyviä ja alkulohkossa tultiin kakkoseksi. Pojat itsekin totesivat, että parantamisen varaa kyllä jäi ja parempaan pystytään. Pronssiottelussa vastaan tuli järjestävän seuran Ilveksen toinen joukkue. Lähtökohtana peliin oli, että pelataan turnauksen paras peli ja jokainen pelaaja pyrkii nostamaan pelillistä tasoaan. Haluttiin todellakin voittaa pronssipeli!Ja heti alkuvihellyksestä lähtien näki, että hyvää on tulossa. Pallo kulki hienosti, pelaajat liikkuivat sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan taktiikan mukaisesti ja pelin dominointi oli oranssipaitojen hallinnassa. Maaleja ei ensimmäisellä puoliajalla kuitenkaan muutamasta maukkaasta paikasta saatu ja tauolle mentiin maaleitta. Tauolla päätettiin jatkaa samaa työntekoa ja voittamisen halu oli aistittavissa pojista. Toinen jakso jatkui siitä mihin eka loppui eli pallollinen hallinta oli TP:llä. Pelikellon näyttäessä 27 min pelattiin hieno hyökkäys vasemmalta, syöttö keskelle ja saman tien syöttö oikealle. Joonas Lepistön upealla yläkulmalaukauksella TP:lle 1-0 johtonumerot. 37 minuutilla nähtiin sitten yksi turnauksen komeimmista maaleista. TP-Seinäjoki sai vapaapotkun n. 20 metristä ja pallon taakse asteli Ville Viita. Nuoren miehen loistava laukaus painui vasempaan yläkulmaan ja numerot TP:lle 2-0. Upea vapari! Loppuaika pelattiin sitten tarkasti ja tuomarin loppuvihellyksen kajahtaessa alkoi oranssipaitojen voitontanssi kentällä ja tyytyväisiä ilmeitä oli havaittavissa niin kentällä kuin katsomossakin. Ei muuta kuin palkintojenjakoa kohti ja pronssimitalit ripustettiin poikien kaulaan. Turnauksen voitti KuPS Kuopiosta, jolle TP oman alkusarjapelinsä hävisi. KuPS osoitti olevansa turnauksen paras joukkue. KuPS:n peli oli loistavaa katsottavaa niin kentän laidalta kuin katsomostakin. Hieno savolaisjoukkue, joka alustavasti lupaili tulla syksyllä TP:n Seinäjoella järjestämään turnaukseen, josta pyritään tekemään varsin kovatasoinen… Kaiken kaikkiaan mukava turnaus. Peleistä jäi hyvä maku, kun pelattiin viimeisessä pelissä turnauksen paras peli, aikataulut ja kuljetukset sujuivat nappiin, hotellimajoitus ja ruokailut myöskin nappiin. Ei siis ihme, että kotimatka bussissa sujui iloisesti ja hymyssä suin. Tästä on hyvä jatkaa treenausta, oikealla tiellä ollaan!