Ysiseiskoille voitto Luiz Antoniossa
Ysiseiskoille voitto Luiz Antoniossa TP-Seinäjoen 97-juniorit pokkasivat naapuriseura Sepsi-78:n järjestämän Luiz Antonio –turnauksen voiton kaatamalla finaalissa APV:n 2-1.Alkusarjassa oli kaksi ottelua. Ensin joukkue kohtasi Lapuan Ponnistuksen ja numerot olivat selvät 5-0 (4-0). Maalintekijöinä kunnostautuivat kahdesti osuneet Johannes Pinta ja Antti Palomäki, sekä Teemu Seppelvirta. Peli oli suvereenia TP:n hallintaa koko ajan ja maalivahti pääsi ottelussa varsin helpolla. Toisessa ottelussa kaatui KPS Kokkolasta ja lukemat olivat jälleen 5-0 (2- 0). Tällä kertaa maaleista vastasivat kahdesti osunut Valtteri Leppänen, Iiro Kiviluoma, Topias Syrjälä ja Teemu Seppelvirta. Tässä ottelussa KPS oli lähes koko ajan jyrän alla ja TP hallitsi peliä. Maalit syntyivät hienojen syöttösommitelmien jälkeen. Ottelu oli TP:n pojilta kenties parasta peliä, mitä koskaan on nähty. Alkusarjan voiton jälkeen finaalivastustajaksi tuli toisen lohkon ykkönen APV. Kamppailussa peli oli tasaisempaa alusta alkaen. TP pystyi luomaan maalintekotilanteita tasaiseen tahtiin, mutta APV:n maalivahti pelasi loisto-ottelun. Pelin seitsemännellä minuutilla TP siirtyi 1-0-johtoon Iiro Kiviluoman upealla ylänurkkalaukauksella, jossa olivat kaikki tähtimerkit kyllä kohdallaan. Tauolle mentiin TP:n yhden maalin johdossa. Toisella puoliajalla TP hallitsi hienokseltaan matsia ja pelin 18. minuutilla Joonas Lepistön laukaus vei TP:n 2-0-johtoon. Vielä tämän jälkeenkin tilanteita syntyi, mutta lisäosumia ei enää nähty oranssinuttujen toimesta. Aivan ottelun viimeisillä sekunneilla tuli APV:n kavennus 2-1:een. Maali syntyi oikeastaan koko turnauksen ainoan puolustusvirheen takia. Tämän jälkeen pallo keskelle ja lähes välittömästi tuomarin loppuvihellys ja TP:n voitonjuhlat olivat valmiit. Turnaus osoitti sen, että pikkuhiljaa alkavat pelin eri osa-alueet loksahtaa paikoilleen ja syöttöpelikin toimi ajoittain varsin näyttävästi. Pelipaikat alkavat myös hahmottua pojille pikku hiljaa. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita ja niitä löytyy jo aika pikaisestikin, kun 97-juniorit lähtevät Pajulahden urheiluopistolle Kuusysin järjestämään kolmipäiväiseen turnaukseen reilun puolentoista viikon kuluttua. Siellä vastus varmaankin kovenee entisestään ja on mukava katsoa miten joukkue pärjää etelän kovia joukkueita vastaan. Kysymyksessä on iso 24 joukkueen turnaus johon TP lähtee kahdella tasavahvalla joukkueella. Turnaus on myös tärkeä uusien "suhteiden" solmimispaikka sillä siellä yritetään jo markkinoida tulevaisuutta ajatellen omaa Tigers-turnaustamme.