Ysisysit Jaron kimpussa

Ysisysit Jaron kimpussa Ysiysien kaksi joukkuetta kohtasi Pietarsaaren Jaron vastaavan ikäryhmän sunnuntaina Wallsport Areenassa. Ensimmäisen pelin Jaro voitti 5-0 ja toisen pelin puolestaan TP voitti 5-1."Harjoittelukausi on saatu mukavasti käyntiin. Joukkueessa on tällä hetkellä 30 hyvää jalkapalloilijan alkua. Uusia poikia on tullut mukaan, ja mielestäni he ovat hitsautuneet hyvin joukkueeseen. Halliharjoittelun myötä kaudesta tulee tosi pitkä. Onneksi monella pojalla on muitakin harrastuksia, jonka myötä mielenkiinto säilyy. Pidän nuorelle urheilijalle monipuolista harjoittelua erittäin tärkeänä. Tarkoitus on poikien kanssa talven mittaan käydä vähän pulkkailemassa, laskettelemassa, uimassa ja luistelemassa eli touhuta yhdessä kaikkea sitä mitä kymppivuotiaan pitääkin tehdä. Tällä saadaan joukkuehenkeä hitsatuksi aina vaan paremmaksi. Kahden viikon päästä 31.1 kohdataan Jaro uudelleen Tellus-hallissa ja helmikuun puolessa välissä 14.2 pelataan Närpiössä yhden päivän turnaus. Sunnuntaina 21.2 Wallsport-Areenalle saapuu KPV, jota vastaan on aina ollut kiva pelata pelin tasaisuuden vuoksi. Olen ilolla pannut merkille, että moni meidän joukkueen pojista käy omalla ajalla hallilla harjoittelemassa. Hyvässä turvallisessa ympäristössä urheilun parissa vietetty vapaa-aika ei kuulosta ollenkaan huonolta", kertoo valmennusryhmään kuuluva Juha Vähäpesola.