Uutiset
Lue tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat liittyen SJK-junioreiden toimintaan.
Voitto ja tappio ysiseiskoille
Voitto ja tappio ysiseiskoille
Ysiseiskojen vierailu Turkuun päättyi tänään joukkueen sijoituttua lopulta 18. sijalle.
Sijoitusotteluissa kaatui ensiksi Vaasan Palloseura selvin 3-0 Antti Palomäen hattutempun turvin.
Sijoitusottelu Kuopion Palloseuraa vastaan päättyi niukkaan 4-3 -tappioon. TP oli ottelussa vastaanottavana osapuolena ensin 2-0 ja sitten 4-1 nousten kuitenkin lopulta maalin päähän.
Ottelun pruukilaismaaleista vastasivat Matti Lähde, Antti Palomäki ja Joonas Sundman.
Viiltävämpi analyysi luvassa tuonnempana!
Ysiseiskoille voittoja Turussa
Ysiseiskoille voittoja Turussa
TP-Seinäjoen ysiseiskat pääsivät voittojen makuun Turussa pelattavassa ystävyyskaupunkiturnauksessa kaatamalla eilen FC Hakan 2-0 Antti Palomäen ja Joonas Lepistön maaleilla.
Iltaottelussa FC Hongan joukkue sai kyytiä peräti 6-0 Antti Palomäen ja Joni Vähämaan kummankin maalattua kahdesti. Maalinteossa onnistuivat myös Valtteri Leppänen ja Ville Viita.
A reissaa Koskiin
A reissaa Koskiin
Seinäjoen Jalkapallokerhon A-juniorit matkustavat sunnuntaina Valkeakoskelle kohtaamaan isäntyäjoukkue FC Hakan syyskierroksen toisessa ottelussaan.
Kevätkierroksella joukkueet kohtasivat Jouppilanvuoren tekonurmella ja silloin Kerho oli parempi selkein 5-2 -numeroin. FC Haka osoitti kuitenkin kauden vanhentuessa, ettei se ole mikään heittopussi.
Syyskierroksen ensimmäisessä ottelussaan valkeakoskelaiset kärsivät 3-1 -tappion vieraissa kaude upeasti pelanneelle Oulun Luistinseuralle. Hakan pelin teki Oulussa hankalaksi maalivahti Sampsa Hannosen ulosajo tunnin kohdalla.
Samaan aikaan Kerho avasi kotikentällään ja kaatoi sarjanousija FC Espoon numeroin 3-0. Tauolla oltiin vielä maalittomassa tasatilanteessa, mutta Kalle Taimin ja Teemu Penninkankaan tulo tauolta kehiin kirkasti ilmettä.
Kalle iskikin avausmaalin ja "Penni" kaksi seuraavaa taaten voiton kotijoukkueelle, joka lähtee nytkin hakemaan lisäpisteitä varmistaakseen mahdollisimman nopeasti sarjapaikan.
Joensuussa tänään mukana olevat Teemu Penninkangas, Miika Korpela ja Tuomas Karjanlahti reissaavat valmentaja Max Peltosen kanssa jo illalla Tampereelle muun joukkueen startatessa matkaan aamusella.
Peli pelataan Apian kentällä klo 13.00 sunnuntaina.
PK-37 ensimmäinen vieras
PK-37 ensimmäinen vieras
TP-Seinäjoen ensimmäinen vieras Ykkösen syyskierroksella on iisalmelainen sarjasnousija PK-37.
Syyskierroksen ensimmäisessä ottelussa TP-Seinäjoki haki maukkaan voiton Vaasasta kaadettuaan siellä tiukan väännön jälkeen VPS-juniorit numeroin 2-1 (1-1).
Ottelun maaleista vastasivat jo pelin kolmannella minuutilla osunut Joona Ala-Hukkala ja lopussa voittomaalin iskenyt vaihtopelaaja Joona Niemelä.
Iisalmelaiset eivät ole vielä pelanneet tasaisesti alkaneessa sarjassa kertaakaan.
Kotijoukkueen selkeä tavoite ottelussa on jatkaa kevätkierroksen lopussa löytynyttä hyvää pelivirettä ja napsia lisäpisteitä kiivaaseen tahtiin.
Ottelu alkaa Prunttimäessä klo 15.00. Tervetuloa kannustamaan nuoria pruukilaisia.
Ysiseiskoilla mollivoittoista
Ysiseiskoilla mollivoittoista
TP-Seinäjoen ysiseiskojen ottelut Turussa pelattavassa ystävyyskaupunkiturnauksessa ovat jatkuneet sangen mollivoittoisina.
Eilen tuli tappio päivän toisessa ottelussa lahtelaiselle FC Kuusysille lukemin 4-0 ja tämän päivän ensimmäisessä koitoksessa latvialainen Liepajas Metallurgs oli parempi samoin numeroin.
Ysiseiskat avasivat tappiolla
Ysiseiskat avasivat tappiolla
TP-Seinäjoen ysiseiskojen ystävyyskaupunkiturnaus Turussa alkoi niukalla tappiolla Tampereen Pallo-Veikoille.
Isokokoinen TPV oli ottelussa parempi lukemin 4-3. TP-Seinäjoen maaleista vastasivat Joni Vähämaa, Antti Palomäki ja Joonas Sundman.
Rääpiäiset syyskuussa
TP-Seinäjoen perinteisiä Provinssin talkooväen rääpiäisiä vietetään lauantaina 17. syyskuuta klo 18.30-23.00.
Paikka on jälleen tutusti Törnävänsaaren Paviljonki, jossa vastaavaa tilaisuutta on vietetty usein aiemminkin.
Nyt myös SJK:n pelaajilla on mahdollisuus osallistua, koska samana päivänä on jo pelattu kotiottelu Warkaus JK:ta vastaan.
TP:n rääpiäisillä on pitkät perinteet ja niillä seura haluaa tarjota aktiiviselle jäsenistölleen yhteisöllisen, rennon ja hauskan illan tarjoiluineen ja samalla kiittää hyvästä työstä provinssihommissa.
Seuraväki saa nauttia TP:n hyvän yhteistyökumppanin Hannu Siirilän ruokatarjoiluista ja myös menevästä elävästä musiikista, jota J.Huumo-band.
Laittakaa siis päivämäärä kalenteriin ja silloin TP-läiset saavat juhlia.
Nollanollien syyskierros P12-sarjassa käyntiin
Nollanollien syyskierros P12-sarjassa käyntiin
Nollanollat ovat tällä kaudella osallistuneet oman ikäluokkansa piirisarjan lisäksi yhdellä joukkueella vuotta vanhempien eli 99-syntyneiden piirisarjaan. Sijoituttuaan oman lohkonsa kolmanneksi joukkue taisteli vielä ennen sarjataukoa tiukasti paikasta 1. divisioonassa mutta pääsy jäi tällä kertaa kiinni karsintojen maalisuhteesta, joka koitui BK-48:n eduksi.
Joukkue pelasi syksyn ensimmäiset 2. divisioonapelinsä kuluneen viikon tiistaina Raviskalla Jalasta ja keskiviikkona Karhua vastaan vieraissa. Sarja-avaus oli nollanollien juhlaa joukkueen voitettua sen hienosti 8-1. Maalitehtailun aloitti Nicolas Kivimäki, jonka jälkeen huimassa vireessä ollut Saku Erkko viimeisteli 4 maalia Leevi Oksasen ja Tomi Piirron säestäessä maalilla mieheen. Yksi maaleista kirjattiin vieraiden omaksi maaliksi. Muu joukkue eli Ville Rajala, Lauri Tuomisto, Joonas Tuuri, Johannes Malila, Teemu Kangasniemi, Jarno Haapanen, Eemeli Kangas sekä maalissa Arttu Ketola pelasivat niin ikään erinomaisen ottelun.
Keskiviikkona vastus sen sijaan koveni ja jo kevätkierroksella voiton korjannut Karhu vei ottelun tälläkin kertaa tiukasti maalin erolla numeroin 5-4. TP:sta maalinteossa onnistuivat Saku Erkko kahdesti, Tomi Piirto kerran ja Nicolas Kivimäki kerran rangaistuspotkusta.
Nollanollien pelit jatkuvat tulevana viikonloppuna Pori cupissa.
Ysiseiskoille voitto KPV:stä
Ysiseiskoille voitto KPV:stä
KPV – TP-Seinäjoki 1-6 (1-2)15 min 0-1 Joonas Lepistö19 min 1-1 KPV:n maali29 min 1-2 Antti Palomäki42 min 1-3 Antti Palomäki45 min 1-4 Antti Palomäki57 min 1-5 Antti Palomäki69 min 1-6 Topias Syrjälä
TP-Seinäjoen C14 –juniorit (s. 1997) aloittivat syksyn aluesarjan kohtaamalla keskiviikkoiltana Kokkolan Santahaassa sikäläiset Pallo-Veikot. Kotijoukkue nousi syksyksi aluesarjaan ja sai heti vieraakseen kevään aluesarjan ykkösen, jota ei jostain käsittämättömästä syystä hyvitetä millään lailla kevään saavutuksesta. KPV oli tämän vuoden Kokkola Cupissa pronssilla, jonka pitäisi olla jonkinlainen meriitti. Sen painoarvo jäi tällä kertaa kokonaan mittaamatta, sillä niin heppoisen vastuksen isännät antoivat.
Oranssipaidat aloittivat ottelun miehistöllä, jonka pohjalla maalin koskemattomuutta päättäväisin ottein varjeli Erik Hildén. Puolustus oli tällä kertaa muodossa, jossa toppareina pelasivat Ville Viita ja Joonas Sundman, kun laitapakkeina puolestaan mennä viilettivät Mikael Malmi ja Nicolas Kotamäki. Keskikentällä aloitti tuttu taistelupari: Iiro Kiviluoma ja Valtteri Leppänen. Laitalinkkeinä avauksessa olivat Joonas Lepistö ja Isak Hellström. Kärkeen valmennuskaksikko Tomasz Arceusz & Kari Lähde istutti tutun tutkaparin, Antti Palomäen ja Joni Vähämaan.
Ottelun alku oli odotetusti TP:n hallintaa, kun isännät tyytyivät roiskimaan palloa summittaisesti vain pois omalta alueelta. KPV:llä oli avausjaksolla oikealla laitaa nopea kaveri, jota selvästi haettiin. TP meni mukaan vastustajan pelityyliin, eikä malttanut pitää palloa maassa ja maltillisesti siirtelemällä väsyttää vastustajaa. Pelistä tehtiin näin itselle hankalaa.
Avausmaalia jouduttiin odottamaan peräti 15. peliminuutille asti, vaikka ennen sitä TP:llä oli jo monta maalintekopaikkaa. Ensimmäinen onnistuja oli Joonas Lepistö, joka sai kovaan vauhtiin nätin syötön Antti Palomäeltä. Lepa sijoitti tarkasti ohi siihen asti hyvin torjuneen kokkolalaismaalivahdin. Johtoasemasta ei päästy nauttimaan pitkään, sillä jo neljän minuutin kuluttua KPV tasoitti pääpuskulla suoraan kulmapotkusta. Sitäkään ei olisi nähty, jos kulmuria ei olisi annettu vastustajalle oman löysän pelaamisen seurauksena. TP:n puolustus haparoi koko ottelussa yhden pitkän pallon kulmapotkuksi ja siitä vastustaja sai ottelun ainoan oikean onnistumisensa.
Ensimmäisen vaihtonsa vierasjoukkue teki 22. minuutilla, kun Topias Syrjälä otti Isakin paikan oikeana laitalinkkinä. Kun ottelua oli pelattu 25 minuuttia saatettiin katsomossa kirjata jo 5-6 sellaista niukasti maalin ohi sujahtanutta TP:n vetoa, joista olisi paremmalla tuurilla voinut tulla maali. Vapauttava 1-2 johtomaali syntyi vasta 29. peliminuutilla, kun Antti Palomäki pääsi murtautumaan läpi Iiro Kiviluoman pitkästä syötöstä. Maalintekoon ahne Antti ei tilannetta hätkähtänyt vaan pisti pallon siististi pömpeliin.
Avausjakso oli suoraan sanottuna TP:ltä huonoa peliä. Loppua kohti toki peli parani. Onneksi vastustaja oli vielä huonompi.
Toiselle jaksolle kokoonpanoa rukattiin uuteen muottiin. Maalivahdiksi tuli selkeän vuorottelusysteemin mukaisesti Jaakko Uusitalo. Mikaelin paikalle vasemmaksi laitapakiksi tuli Matti Lähde. Keskikentällä Iiro otettiin vaihtoon ja tilalle tuli hetken lepäillyt Isak Hellström. Viimeksi mainittu vaihto jouduttiin tekemään takaisin jo viiden minuutin pelaamisen jälkeen, kun Isak sai pallon kasvoihinsa niin, että vuotavaa nenää oli ryhdyttävä hyydyttämään kentän reunalla.
Kotijoukkueen viimeinenkin yrityksen häivähdys kaikkosi toisen jakson seitsemännellä minuutilla, kun Antti Palomäki sai maalinedusruuhkassa venytettyä jalkaansa sopivasti niin, että pallo karkasi KPV:n maaliin asti. Pallo toimitettiin maalin eteen vapaapotkusta. Pari minuuttia myöhemmin Joni Vähämaa tuli pois kentältä ja Tommi Luopajärvi pääsi tositoimiin. Jo seuraavalla minuutilla Tommi oli tuloksekkaasti asialla. Hän taisteli vahvasti pallon itselleen laidassa ja keskitti hienosti maalinsuulle, josta Antti Palomäki pääsi tiukan kaksinkamppailun jälkeen pallon herraksi ja toimitti kolmannen kerran pallon vihreäpaitojen maaliin. Seuraavalla minuutilla lievää jalkavaivaa valitellut Joonas Lepistö otettiin vaihtoon ja kentälle palasi hetkisen huilaillut Joni Vähämaa.
Peli oli TP:n täydellisessä hallinnassa, eikä KPV saanut yhtään hyökkäystä enää aikaiseksi. Kun toista jaksoa oli pelattu 21 minuuttia, Mikael Malmi palasi kentälle Nicolas Kotamäen paikalle oikeaksi pakiksi.
Maalintekoa jatkettiin pienen luovan tauon jälkeen, kun kokonaispeliaikaa oli pelattuna 57 min. Antti Palomäki ajeli voimakkaasti laidalta läpi, suuntasi hieman keskelle ja ampui noin 15 metrin etäisyydeltä komeasti lukemiksi 1-5. Vain minuuttia ennen loppua Topias Syrjälä sai takatolpalle komean syötön Joni Vähämaalta toiselta puolelta laidalta, eikä voinut olla kruunaamatta erittäin hyvää iltaansa komealla maalilla. ”Topsu” oli Kokkolan kovapohjaisella nurmella itsevarma, liukas harhauttelija.
Ottelun jälkeen vastuuvalmentaja Tomasz ”Tomek” Arceusz oli ensi kommenteissaan hivenen tyytymätön. Tomek totesi yksiselitteisesti, että oma joukkue pelasi huonosti. Vastustaja oli fyysinen. Sillä oli enemmän juoksuvoimaa ja kaksinkamppailuissa jäätiin niin ikään hopealle. KPV heitti vain pitkää palloa ja ensimmäisellä jaksolla TP meni siihen mukaan. Pelasi vastustajan näköistä jalkapalloa. Ei pelattua liikuttamalla palloa maltilla nurmea pitkin vaan alettiin vastustajan tyyliin roiskimaan palloa ilmassa enemmän tai vähemmän summittaisesti. Valmentaja oli kuitenkin siitä tyytyväinen, että huonollakin pelillä voitettiin. Toiselle jaksolle peli sentään parani. Hyvä oli saada ottelu alle ennen ensi viikonvaihteen kovaa Turussa pelattavaa ystävyyskaupunkiturnausta.
Ottelun alussa, ensimmäisen vartin aikana TP:llä oli monta mahdollisuutta maalintekoon. Jos niissä olisi tullut onnistumisia, olisi peli ollut aivan toisennäköinen. KPV:n prässipeli toimi ottelussa ensimmäiset puoli tuntia, jonka jälkeen peli seisahtui heidän osaltaan ja kaikki portit avautuivat oranssipaitaisten taitavampien vastustajien hyödynnettäväksi. Maalivahti Jaakko Uusitalolla ei ollut toisella jaksolla yhtään torjuntaa, kun ei ollut hyökkäyksiään. Yksi korkea pallo sentään tömähti taivaalta suoraan syliin.
TP:n ysiseiskojen seuraavat koitokset odottavat siis viikonloppuna Turussa, jossa perjantaina kohdataan avausottelussa klo 13 Tampereen Pallo-Veikot ja klo 18 Lahden Kuusysi. Lauantaina klo 11 alkulohkon viimeisessä ottelussa vastassa on arvoituksellinen latvialaisseura Liepajas Metalurgas. Alkulohkojen jälkeen seuraavat vastustajat selviävät vasta arvonnan kautta, mutta joka tapauksessa TP:llä on senkin jälkeen vielä pelattavanaan kaksi ottelua myöhemmin lauantaina ja sunnuntainakin pelikamppeet on puettava kahteen tosikoitokseen. Turnauksen 32 joukkueen joukossa on suomalaisseurojen lisäksi osallistujia viidestä muusta maasta: yksi joukkue Ruotsista, kolme Venäjältä (mm. Zenit Pietarista), kaksi Virosta, yksi Englannista (Histon Academy) ja kaksi Latviasta.