PKKU paras Kuortaneella

SJK-junioreiden P14-ikäluokan turnaus pelattiin sijoitusotteluiden osalta päätökseen sunnuntaina Kuortaneen Urheiluopiston hulppeassa I-Mediat Areenassa. Kaikki päivän ottelut olivat loppuun saakka tasaisia ja jännittäviä jopa siinä määrin, että kahdessa matsissa ratkaisu jouduttiin hakemaan rankkareilla.

Turnauksen voitti aiheellisesti ja ansiokkaasti Tuusulan ja Keravan suunnasta tuleva Pallokerho Keski-Uusimaa, joka kaatoi finaalissa SJK-junioreiden P15 haastejoukkueen niukasti 1-0 (1-0). Joukkueen turnausvoittoa voi pitää vähintäänkin ansaittuna, sillä läpi otteluiden joukkue puolusti tiiviisti ja kurinalaisesti toteuttaen omaa pelisuunnitelmaansa tehokkaasti.

Ehkä PKKU ei pelannut säihkyvää ja räiskyvää peliä, mutta se oli aivan erinomainen kaikessa mitä se teki. Vastustajien maalipaikat olivat turnauksessa minimissään ja lopullisen silauksen antoi turnauksen paras maalivahtipeli. Ainuttakaan palloa ei saatu toimitettua PKKU:n verkkoon. Isot onnittelut joukkueelle turnausvoitosta.

Pronssipelissä mentiin pilkuille saakka helsinkiläisen Laajasalon Palloseuran ja Turun Palloseuran välillä varsinaisen peliajan päätyttyä tasanumeroihin 1-1. Toki LPS:n peliajalla saama pilkku oli himpun verran kyseenalainen sillä pallo näytti tilanteessa olleen jo TPS:n veskarin hyppysissä, mutta yhtä kaikki pilkuille mentiin lopuksi. Rankkukisa käytiin kolmen laukojan systeemillä. Kummankin joukkueen ensimmäiset kolme vetäjää pistivät pallot maaliin ja vielä neljännetkin laukojat onnistuivat. LPS:n mentyä 5-4 -johtoon helsinkiläisten maalivahti torjui TPS:n viidennen laukaisijan vedon ja juhlat olivat valmiit.

Sijoista 5.-6. pelasivat isäntäjoukkue SJK-juniorit ja Jyväskylän Komeetat. Ensimmäisellä puoliajalla SJK meni jo kahden maalin johtoon, mutta lopulta myös tähän otteluun haettiin ratkaisu rankkareista Komeetoiden tultua toisella puoliajalla 2-2 tasatilanteeseen. Rankkukisassa kaikki SJK:n pelaajat onnistuivat yhden Komeetoiden laukojan epäonnistuttua ja näin SJK otti viidennen sijan.

Aamun ensimmäisessä pelissä nähtiin vauhdikasta ja viihdyttävää peliä Wasa Fotbollsakademin ja Jyväskylän Jalkapalloklubin iskettyä yhteen kamppailussa sijoista 7.-8. JJK meni ottelussa johtoon, mutta ennen taukoa WFA tasoitti. Toisella puoliajalla vaasalaiset karkasivat jo 3-1 -johtoon, mutta JJK ei suinkaan luovuttanut, vaan kavensi vielä numeroiksi 3-2. Peliaika loppui kuitenkin kesken ja näin WFA sijoittui seitsemänneksi.

Sunnuntain otteluista löytyy reilut 100 kuvan galleriat jokaisesta osoitteesta www.sjkjuniorit.kuvat.fi. Tervemenoa katselemaan. Myös kahden aiemman päivän galleriat tulevat vielä täydentymään alkuviikosta, eli kannattaa käydä kurkkimassa.

OtteluohjelmaPe 21.1.2022

1   Lohko A       16:00                  SJK P15 Haaste v Komeetat 4-1

2   Lohko B        17:15                  SJK v JJK 3-1

3   Lohko A       18:30                  WFA v TPS 2-3

4   Lohko B        19:45                  LPS v PKKU 0-2

La 22.1.2022

5   Lohko A       09:00                  Jyväskylän Komeetat v WFA 1-0

6   Lohko B        10:15                  JJK v LPS 1-1

7   Lohko A       11:30                  SJK P15 Haaste v TPS 6-0

8   Lohko B        12:45                  SJK v PKKU 0-1

9   Lohko A       16:00                  WFA v SJK P15 Haaste 2-3

10  Lohko B      17:15                  LPS v SJK 4-0

11  Lohko A      18:30                  TPS v Jyväskylän Komeetat 5-0

12  Lohko B      19:45                  PKKU v JJK 4-0

Sijoitusottelut

Su 23.1.2022

13  7-8                                             09:00                  JJK v WFA 2-3

14  5-6                                             10:15                  SJK v Komeetat 2-2 rpk 3-2

15  3-4                                             11:30                  LPS v TPS 1-1 rpk 5-4

16  1-2                                             12:45                  PKKU v SJK P15 Haaste 1-0