Akatemia pelaa kerrasta poikki
Akatemia pelaa kerrasta poikki TP-Seinäjoen Akatemian vastuuvalmentaja ja urheilutoiminnan vastaava, Asko Ristimäki, kertoi keskustelleensa Rovaniemen suuntaan mahdollisuudesta pelata Akatemioiden jatkokarsintaottelu Kemijoki Akatemiaa vastaan yksiosaisena matsina puolueettomalla kentällä.”Tässä on kummallakin joukkueella ollut niin paljon toimintaa ja lisäksi YO-kirjoitukset ovat omalta osaltaan sekoittaneet tilannetta. Lapissa on hiihtoloma vasta ensi viikolla, joten ei se olisi ollut kovin reilua heitä kohtaan, että olisimme halunneet pelata silloin. Tilanne olisi ollut meille sama tällä viikolla”, sanoo Ristimäki.Ristimäki oli yhteydessä Suomen Palloliittoon ja sai sieltä siunauksen yksiosaiselle ottelulle.”Juttelin Palloliiton kanssa ja keskustelimme aiheesta Rovaniemen Jorma Turpeenniemen kanssa. Tämä systeemi vaikuttaa kaikkien kannalta sopivimmalta näin. Siellä on RoPS:lla treenipeli 14.3. ja meidän edustuksellamme 15.3. Molemmilla on myös pelaajia käytössä akatemioista”, jatkaa Ristimäki.Vielä kun huomioidaan, että SM-karsintasarjaan valmistautuva B-junioreiden joukkue osallistuu Valkeakoskella pelattavaan turnaukseen 17.-18. maaliskuuta ja heidän sarjansa alkaa jo 14. huhtikuuta, alkaa aikataulu olla todella tiukka.TP-Seinäjoen Akatemia ja Kemijoki Akatemia ovat kohdan neet kuluvalla kaudella kertaalleen lohko C:n ottelussa. Tuon kamppailun TP:n Akatemia selvitti nimiinsä numeroin 1-0 (0-0) Tero Mäntylän puskemalla osumalla.Kemijoki Akatemia sijoittui sarjassa kolmanneksi kaksi pistettä enemmän saalistaneena kuin TP-Seinäjoen Akatemia. Kotikentällään rovaniemeläiset olivat todella vahvoja voittaen viidestä ottelustaan neljä. Vain lohkon voittanut FF Jaro onnistui kaatamaan Kemijoki Akatemian vieraissa 1-0.Alustavasti pelipaikaksi on suunniteltu joko Kokkolaa tai Oulua."Luulen, että Oulu on järkevämpi, sillä rovaniemeläisillä olisi melko pitkä reissu Kokkolaan. Toki heillä on lyhyempi Ouluun kuin meillä, mutta eipä tuossa välillä ole peliin soveltuvaa paikkaa", sanoo Ristimäki.Peli yritetään saada mahtumaan aikatauluihin joko viikolla 12 tai viikolla 13.