C14-mustan kuulumisia
C14-mustan kuulumisia
SJK:n C14-musta on harjoitellut tiiviisti marraskuun alusta lähtien uuden vastuuvalmentaja Timo ”Taippi” Taipaleen ja Jyri Hietaharjun johdolla. Pojat ovat harjoitelleet n. 5-6 kertaa viikossa. Joulukuussa joukkue osallistui omaan kovatasoiseen turnaukseen, ja muutamia harjoituspelejä on jo myös pelattu.
”Keskitymme tässä vaiheessa harjoitteluun, että olisimme mahdollisimman hyvässä iskussa sitten, kun kesän sarjat alkavat. Aikuiskoon pallo, iso kenttä ja 11v11-peli tuovat uusia haasteita pelaamiseen. Siirrytään ikään kuin isojen poikien peliin. Hyvältä kuitenkin näyttää tässä vaiheessa, ja joukkueessa on hyvä tekemisen meininki”, toteaa joukkueenjohtaja Juha Vähäpesola.
”Edustusjoukkueen kova draivi ja menestys näkyy junioripuolelle selkeästi. SJK on haluttu seura. Pikkujunioreissa on paljon pieniä pelimiehen alkuja, mikä selkeästi kertoo siitä, että seuraan on kiva tulla ja että täällä asiat hoidetaan mallikkaasti. Meidän joukkue on erittäin hyvien valmentajien käsissä, kuten myös muutkin joukkueet. Lisäksi Wallsport-areenan loistavat harjoitusolosuhteet luovat puitteet kehittyä hyväksi jalkapalloilijaksi, jos juniori sitä haluaa”, visioi Juha Vähäpesola.