Dunne: Peli oli jo melkein ohi
Dunne: Peli oli jo melkein ohi Sarjanousija Norrvalla FF pelasi erittäin hyvää jalkapalloa Kakkosen Lohko C:n vierasottelussaan Seinäjoella ottelun ensimmäisellä puoliajalla. TP-Seinäjoki näytti todella heikolta, joten se varmasti helpotti vieraiden pelaamista. Silti kotijoukkue nousi tasapeliin toisella puoliajalla.Päävalmentaja Thomas Dunne ei ollut omiensa otteisiin millään tavalla tyytyväinen pelin jälkeen.”Me olimme koko ajan myöhässä ensimmäisellä jaksolla, emme ehtineet yhteenkään kakkospalloon, kukaan ei taklannut. Perusjutut olivat kateissa. Se vaati minulta muutamia sanoja aiheesta tauolla, eikä asian niin pitäisi olla. Me olemme ihan hyvin sijoittuneet sarjassa, mutta jotenkin minusta vaikuttaa siltä, että pelaajat eivät halua tarpeeksi kovasti menestyä vieläkin paremmin. Me emme kerta kaikkiaan voi hyväksyä ensimmäisen puoliajan kaltaisia esityksiä. Se on täysin mahdoton ajatus”, harmitteli Dunne aneemista esitystä.Joukkue vaikutti olevan kuin muissa maisemissa Norrvallan vietyä ansiokkaasti peliä ensimmäisellä jaksolla.”Me voimme puhua erilaisista taktiikoista ja ties mistä, mutta tässä ei ole siitä kysymys. Meidän on pystyttävä kilpailemaan ja saamaan ote pelistä. Koko juttu on kiinni perusasioista. Jollei niitä tee kunnolla, ei ole mitään väliä, millaisella taktiikalla pelaa tai mitä sanoo. Ensimmäisellä puoliajalla me emme olleet valmiita tekemään asioita. Toisella puoliajalla tilanne oli sitten toinen. Olisimme voineet jopa voittaa ottelun. Se olisi kuitenkin ollut todella suuri vääryys Norrvallaa kohtaan, jos niin olisi käynyt, koska pelin olisi kaiken rehellisyyden nimissä olla ohi jo puoliaikaan mennessä”, tunnusti Dunne.Erittäin näppärien syöttökuvioiden ja liukkaasti liikkuvien pelaajien lisäksi Norrvalla FF kaipaisi kylmähermoista viimeistelijää. Jos joukkueella olisi sellainen, olisi sillä eittämättä melkoinen tukku pisteitä plakkarissaan.”Peli parani toisella puoliajalla, mutta juuri näin kävi Kuopiossakin. Mistä se sitten johtuu… pelaajat näyttävät ajattelevan, että kentälle voi vain mennä ja kaikki hoituu. Jos ei tee perusasioita kunnolla, näin käy. Jalkapallo on sellaista. On ihan sama pelaako huippu tasolla vai ihan pohjamudissa. Ellei tee perusasioita kunnolla, on luvassa ongelmia”, Dunne analysoi.Toisella puoliajalla pukuhuoneesta tuli kentälle aivan erilaisella asenteella, tahdolla ja taistelulla peliin osallistunut kotijoukkue ja tasoittava maali saatiin aikaan vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen.”Me pystyimme luomaan koko joukon paikkoja ja olisimme voineet jopa voittaa ottelun Ville Pakkalan laukauksella. Heti sen jälkeen Tero Kinnunen kuitenkin pelasti meille edes pisteen. Oli hienoa, että Juha Eteläaho sai nyt 60-70 minuuttia. Hän ei pelannut omaan tasoonsa nähden vielä erityisen hyvin, mutta se on aivan ymmärrettävää näin pitkän tauon jälkeen. Pekka Väänänen on jo mukana treeneissä, joten on tässä hyviäkin asioita”, Dunne kaivoi positiivisimmat jutut esiin.Myös vaihdosta kehiin juuri Eteläahon tilalle tullut nigerialainen Abdullahi Danjouma oli melko pirteä.”Hän on tehnyt hurjasti töitä viime aikoina. Hän pelasi hyvin. Hänellä on todellakin jotain. Sanotaan näin. Siinä vaiheessa kun hän tuli meille hän vain käveli kentälle ja oletti, että se riittää. Hän ei tajunnut harjoittelun tärkeyttä, valmistutumisen merkitystä, eikä sitä, miten syödä ja elää. Nyt kaikki alkaa olla kohdallaan ja jos hän jatkaa samaan malliin, on hänellä paljon annettavaa suomalaiselle jalkapallolle. Meidän on vielä tehtävä pari viikkoa töitä ennen kuin hän on täydessä kunnossa”, jatkoi Dunne.Vaikka tasapeli olikin tyydyttävä tulos, oli se silti pettymys. Kotivoittoja on tultava, jos halutaan pysyä kärjen tahdissa millään tavalla.”Kyllä me hukkasimme kaksi pistettä. Meidän on ehdottomasti voitettava kotona. Enkä nyt viittaa pelin kulkuun vaan siihen, että näissä peleissä on pärjättävä paremmin. Kaikkiaan olen tyytyväinen tähän pisteeseen surkean ensimmäisen puoliajan jälkeen”, tiivisti Dunne tunnelmat.
Takaisin uutisiin