Edustuksen cup-matsi lauantaina
SJK pelaa lauantaina 8.2. klo 14:00 Wallsport Areenassa Suomen Cupin karsintojen toisen ja samalla viimeisen kotiottelunsa, kun FC Lahti saapuu vieraaksi. Kaikkiaan pelejä Suomen Cupin karsintalohkossa on jäljellä vielä kolme, mutta kaksi viimeistä niistä on vierasmatseja. Lauantain peliin liput saa ainoastaan ovelta hintaan 10€ ja ovet aukeavat klo 13:00. Kauden 2020 kausikorteilla pääsee sisään ilmaiseksi. Kausikortti ei kuitenkaan takaa sisäänpääsyä, joten kannattaa olla ajoissa paikalla. Myös vanhat seurakortit sekä C-osakaskortit käyvät vielä tähän otteluun. Jos Wallsport Areena tulee loppuunmyydyksi, avataan tarvittaessa kisakatsomo OmaSp Stadionin Carlsberg Sports Bariin. Ottelu näkyy suorana maksullisesta Ruutu-palvelusta. Lauantaina kohtaa kaksi joukkuetta, jotka metsästävät avausvoittoa Suomen Cupin karsinnoissa. FC Lahti on lohkossa viimeisenä kahdella tappiolla ja SJK on RoPS:n kanssa tasapisteissä samalla maalimäärällä. Lohkosta etenee varsinaiseen Suomen Cupiin neljä parasta joukkuetta. – Viime viikonloppuna Haka oli joukkueena meitä parempi tällä hetkellä. Marginaalitilanteissa näki, että he olivat valmiimpia. Meidän peruspelaaminen on ihan ok monin paikoin, mutta sitten kun tuli tiukkoja paikkoja, niin meillä vähän vielä muuttuu yhteispelaaminen. Sitä olemme yrittäneet parantaa tällä viikolla. Se on selvää, että kyllä mekin haluamme jo pikkuhiljaa tulosta, eikä voi mennä sen taakse, että emme ole valmiita. Meidän pitää alkaa olemaan valmiita, sanoo SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaara. – KuPS:a vastaan pelaamassaan ottelussa, Lahti oli aika vahva varsinkin pallollisesti. He pitivät paljon palloa ja loivat pelaamalla monta maalipaikkaa. Joten FC Lahti on varmasti paljon parempi mitä tulokset näyttää. Ja varmasti mekin olemme parempia kuin mitä tulokset näyttää. Emme ole kuitenkaan FC Lahtea vielä miettineet niin paljoa, sillä meillä on ollut omassa pelissä tekemistä. – Olemme pureskelleet edellistä Haka-peliämme ja käyneet puolustamista vähän enemmän läpi. Ihan perusasioita. Olemme aika innokkaita prässäämään ja olemme nyt käyneet läpi erilaisia vaihtoehtoja siihen. Meillä on ollut hyvä viikko kaiken kaikkiaan. Voin olla tyytyväinen siihen mitä jätkä ovat saaneet aikaan ja miten he ovat esiintyneet harjoituksissa, kiittelee Honkavaara lopuksi pelaajiaan. SJK:n kaikissa peleissä tänä talvena on pelannut nuori keskikenttäpelaaja Aatu Kujanpää, joka teki paluun kasvattajaseuraansa parin vuoden tauon jälkeen. 21-vuotias Kujanpää oli myös pitkään loukkaantuneena ja nyt SJK:ssa hän on päässyt mukaan täydessä iskussa. – Ihan jees on mennyt. Ehkä viime pelissä en päässyt parhaalle tasolleni, mutta muuten ihan hyvin. Kovaa ollaan menty myös harjoituksissa kokoajan, vaikka pelejä tässä onkin. Ja niin pitääkin, sillä on kuitenkin pre-season. Kausi tulee vastaan nopeasti, pohtii Kujanpää. – Lauantaina on taas tärkeä matsi ja pitäisi alkaa saamaan myös pisteitä. Emme ole vielä käyneet FC Lahden pelaamista läpi, vaan keskitytty omaan tekemiseen. Nämä on raskaita viikkoja, mutta on tosi siistiä olla täällä taas ja tehdä sitä mistä tykkää, Kujanpää toteaa lopuksi. Lauantaina 8.2. klo 14:00 Wallsport Areenalla Suomen Cupin karsintaottelu SJK – FC Lahti. Liput ovelta 10€ ja kauden 2020 kausikorteilla ilmaiseksi. Kausikortit myynnissä Lippu.fi-kanavissa sekä arkisin klo 9-17 SJK Shopissa. Voit lukea lisää ottelun järjestelyistä, ennakon loppuosasta. Tervetuloa!