F8 päätti kautensa OmaSP Stadionilla
Vuonna 2011 syntyneiden joukkue kokoontui kauden päättäjäisiin OmaSP Stadionille viime sunnuntaina. Välillä rankaksi yltynyt sadekaan ei haitannut menoa kun pojat pääsivät pelaamaan toisiaan vastaan Suomen komeimmalla stadionilla.
Pojat muodostivat kuusi joukkuetta, jotka saivat itse nimetä, siispä kentällä nähtiin mm. Juventus, Laiskat Maalitykit, Man City, Team Possu, Liverpool ja Norwich. Tässä miniturnauksessa ei tuloksilla tai sijoituksilla ollut merkitystä, päivän ajatuksena kun oli "Let’s Have Fun!"
Hauskaa todellakin pidettiin ja toinen toistaan komeampia maaleja nähtiin. Lopuksi pidettiin vielä rankkarikisa johon pojat toivoivat maalivahdiksi edustusjoukkuueen Mihkel Aksalua, mutta joutuivat tällä kertaa tyytymään valmentaja-Janneen.
Hieno kausi on päättynyt, paljon ovat pojat kehittyneet vuoden aikana! Nyt on kuitenkin aika huilata hetki ennenkuin jatketaan matkaa.
Kiitos kaikille joukkueen junioreille, vanhemmille ja valmennustiimille!
Riemua voi tsekkailla myös videolta.