GBK kaatui Kokkolassa
Kokonaisuutena vierasmatsi sujui kuitenkin SJK:n laatiman käsikirjoituksen mukaisesti. Ottelu oli alusta alkaen selkeää SJK:n pallonhallintaa ja hyvin kontrollissa koko ajan. Missään vaiheessa ei syntynyt lainkaan jaksoja, joissa oltaisiin oltu ottavana osapuolena.
SJK pystyi luomaan selvästi enemmän puhtaita maalintekopaikkoja kuin kotijoukkue GBK. Toki on annettava tunnustusta isäntien maalivahdille, joka teki tukun loistavia torjuntoja. Tietenkin aina voi sanoa, että myös viimeistelyn olisi pitänyt olla kliinisempää.Joka tapauksessa Ville Viita ja Tommi Luopajärvi onnistuivat toimittamaan pallon GBK:n maaliin ja näin täydet pisteet tulivat Seinäjoelle.Luonnollisesti myös kehitettävää jäi. Harvoinpa tälläkään tasolla täydellistä esitystä nähdään. – Pelin rytmittämiseen yritetään jatkossa kiinnittää vielä enemmän huomiota harjoittelussa, välillä kierrätetään palloa, ehkä vielä uudestaankin. Tällä on tietty merkitys, tilaa syntyy kentälle jossain välissä ja se pitää osata hyödyntää, analysoi valmennustiimin Kari Kiviluoma peliä ja kehityskohteita.
-Lisäksi pelaaminen ja syöttäminen vastustajan linjojen väleihin on yksi selkeä parannuskohde, yritetään parantaa omien pelaajien liikkeiden suuntia ja ajoituksia, Kiviluoma jatkoi analyysiään.
B-junioreiden tiivis pelijakso jatkuu, sillä seuraavan kerran pelataan sunnuntaina 18.5 klo 17.00 ja vastustajana vielä ilman tappiota oleva FC Lynx Rovaniemeltä.