Haasteellinen reissu
Haasteellinen reissu TP-Seinäjoen edustusjoukkueen seuraavaksi vastustajaksi asettuu Närpiössä pelattavassa ottelussa Kakkosessa pelaavan Kraftin kakkosjoukkue, jonka kanssa kevätkierroksella jaettiin pisteet Prunttimäessä numeroin 2-2 (2-0).Tuosta ottelusta ei paljon hyviä muistoja jäänyt, sillä isännät ottivat taukoon mennessä kahden maalin johtoaseman hukaten sen toisella puoliajalla. Samanlaisia fiiliksiä tuli myös edellisestä kotiottelusta Vähänkyrön Viestiä vastaan, sillä sitäkin ottelua TP-Seinäjoki ehti johtaa kahdella maalilla.Ottelu Kraft/2:ta vastaan päätti kevätkierroksen ja takasi TP-Seinäjoelle sijoittumisen kolmen sakkiin. Samalla närpiöläiset varmistivat myös paikkansa kuuden parhaan joukossa ja pääsynsä syyskierroksen Neloseen.Nyt Seinäjoen Jalkapallokerhossa pelaava Jukka Yli-Renko ja Jyri Reinilä iskivät ensimmäisellä puoliajalla kahden minuutin sisään kotijoukkueen osumat. Ehkä siinä vaiheessa mieliin hiipi hyvänolontunne ja kuvitelma siitä, että matsi oli ratkaistu. Niin ei suinkaan käynyt. Toisella puoliajalla Kraftin nuori Kevin Peth kavensi ja 68. minuutilla Alnes Salic tasoitti ottelun loppunumeroiksi 2-2.Syyskierroksella Kraft/2 on TP-Seinäjoen tavoin pelannut viisi ottelua. Niistä närpiöläiset ovat keränneet viisi pistettä yhden voiton ja kahden tasapelin voimalla. Ainoan voittonsa Kraft/2 on ottanut syyskierroksella Kauhajoen Karhusta selvästi 3-0. Tasan joukkue on pelannut FC Kiisto A-Teamin ja Malax IF:n kanssa 1-1. Sen sijaan Teuvan Pallo ja Vähänkyrön Viesti ovat kellistäneet keltapaidat.TP-Seinäjoen saldo on kolme voittoa, tasapeli ja tappio. NuPa ja Kaskö IK kaatuivat 5-0 ja Teuvan Pallo 6-2. Sen sijaan VIFK Young Boys otti kovin kyseenalaisesti pisteet Mustasaaren tekonurmella 1-0. VäVin kanssa TP-Seinäjoki sai punnertaa täyden päivätyön päätyen lopulta karvaanmakuiseen 3-3 –tasapeliin.Huomisesta ottelusta ovat varmuudella sivussa Tampereelle opiskelemaan muuttanut Rami Sariola, soturit Sami El-Bash, Olli Rintamäki ja Anssi Syrjämäki, loukkaantuneet B-juniorit Jaakko Lampi ja Jaakko Vähäpesola, sekä Juuso Pitkäranta. Nivustaan sunnuntain ottelussa GBK:ta vastaan loukanneen Saku Koskisen pelaaminen on pienoinen kysymysmerkki.Ottelu alkaa Närpiössä klo 19.00. Matsi pelataan Keskuskentällä, eli ei Mosedalin areenalla.