Maistuva tasapeli tuliaisina
Maistuva tasapeli tuliaisina KPV – SJK-juniorit 2-2
C15-junioreiden Puolen Suomen Liigan karsinta starttasi SJK-junioreiden osalta Kokkolan Kipparihallissa lauantai-iltana isäntäjoukkue Kokkolan Pallo-Veikkoja vastaan.
Hiukan hankalista lähtökohdista huolimatta Esa Haanpään suojatit onnistuivat nappaamaan mukaansa arvokkaan sarjapisteen. Tietenkin voi aina jossitella ja olla harmissaan, jos kahden maalin johto valuu tasapeliksi, mutta loppujen lopuksi pistekin maistui ihan kohtalaisen hyvin.
– Meillä oli heti alkuun muutamia poissaoloja ja saman tien loukkaantui Juho Helander tilanteessa, jossa ei ollut edes kontaktia. Alkulämmittelyssä Niko Uutela valitteli häntäluutaan ja joutui pelaamaan puolikuntoisena, eli startti oli kyllä hankala, joukkueen vastuuvalmentaja Esa Haanpää aloitti ottelun läpikäymisen.
Siitä huolimatta SJK-juniorit aloitti pelin ensimmäisen puoliskon ihan mainiosti ja vaikka joukkue olikin ehkä hiukan vastaanottavana osapuolena, onnistui vierailija hankkiutumaan matsissa kahden maalin johtoasemaan.
– Muutama kerta päästiin iskemään. Eka maali saatiin pilkusta tilanteesta, jossa Gamu Niskasta rikottiin, sanaili ”Eski”. Pilkun toimitti maaliin Berat Akdogan.
– Toinen maali oli Teemu Alarannan käsialaa. Hän riisti hienosti pallon topparilta ja teki läpiajosta hienolla sijoituksella meille toisen maalin, kehui ”Eski” Alarantaa.
Toisella puoliajalla isäntäjoukkue painoi päälle. Saldoksi tuli pilkku ja siitä kavennus, sekä vasemmalta läpiajon päätteeksi syntynyt tasoitus.
– Heidän pilkkunsa oli vähintään kyseenalainen. Toisaalta, me emme tänään pystyneet pelaamaan omaa peliä juuri lainkaan. KPV oli aggressiivinen ja vahva. Kyllä näin matsin jälkeen pistekin tyydyttää, tiivisti Haanpää vierasjoukkueen leirin tunnelmat.
Seuraavaksi SJK-junioreiden C15 kohtaa karsinnassa VIFK/Norrvalla FF yhdistelmäjoukkueen helmikuun 12. päivänä kotihallissa klo 12.30.