Mäntylä: Peli oli parempaa
Mäntylä: Peli oli parempaa Vaikka Suomen U17-joukkue hävisikin Englannille tiistaina 2-1 Tanskan Koldiginssa, oli TP-Seinäjoen kasvatti, Tero Mäntylä, sitä mieltä, että nyt joukkue pelasi paremmin kuin ensimmäisessä ottelussaan Ruotsia vastaan maanantaina. Siinä päädyttiin tasapeliin 2-2.”Toki Englanti hienokseltaan hallitsi ottelua ja jouduimme puolustamaan, mutta se oli jo ennakkoon tiedossa. Silti me pystyimme luomaan tilanteita ja paikkoja ihan mukavasti”, kertoi HJK:n Aleksi Jäkälän ja Kalle Sotkan kanssa huoneen jakava Tero.Sää ei ole ollut Tanskassa aivan samanlainen kuin Pohjanmaalla, mutta sadetta oli tyrkyllä maanantaina sielläkin.”Eilen kun katsoi ikkunasta ulos saattoi paistaa aurinko ja kymmenen minuuttia myöhemmin tulla vettä melko lujaa. Tänään oli ihan aurinkoista”, naurahti kaikkia puolustuksen paikkoja jo maajoukkueessa kokeillut nuori mies.”Mietin tuossa itsekin, että nyt on tullut pelattua kaikilla paikoilla. Aloitin vasempana pakkina, mutta kun toinen topparimme loukkaantui, siirryin keskelle”, Tero kertoi.Nuoret pelimiehet pääsivät Suomen aikaa vasta puolen yön jälkeen levolle joukkueen pidettyä palaverinsa ottelun jälkeen.