Naapuriin kyläilemään
Naapuriin kyläilemään TP-Seinäjoki matkustaa naapuriin kyläilemään pääsiäismaanantaina. Lapuan Virkiä ottaa mittaa TP:n ryhmästä Liuhtarin hiekalla klo 14.00.Joukkueet ovat kohdanneet kerran tällä kaudella. Silloin TP voitti Areenassa 6-0 Mikael Muurimäen iskettyä noin tunnissa kaikki kuusi osumaa.Sen jälkeen Virkiä on tehnyt farmisopimuksen Ykkösessä pelaavan KPV:n kanssa, joten joukkue vahvistuu merkittävästi ennen sarjan alkua. Luvassa on puheiden mukaan myös ulkomaanapuja. Naapuriseuran kanssa on pelattu lähestulkoon joka kausi niin sarjassa, kuin treenipeleissäkin. Viime kevään vierailu jäi väliin, mutta edellisenä keväänä tuli nokkaan selvin 3-0 –numeroin. TP:n ryhmään tuli hieman apuja kun 26-vuotias brasilialainen Cassiano teki määräaikaisen sopimuksen toukokuun loppuun saakka. Silti varsinkin alakerta on edelleen melko ohuella miehityksellä matkassa.Tähän mennessä TP on pelannut kuusi harjoitusottelua, joista nuori ryhmä on ottanut viisi voittoa. Viimeisin treenipeli pelattiin Valkeakoskella PS-44:n vieraana ja siitä lohkesi selvä 6-2 –voitto. Virkiä puolestaan ei ole TP-matsin jälkeen pelannut kuin viime lauantaina Ilmajoen Kisailijoita vastaan Liuhtarissa. Virkiä oli ottelussa parempi 3-0 Topparin, Laapion ja Rantasalon osumilla.Yhteensä Virkiä on pelannut kuusi ottelua ja voittanut niistä neljä. Voitot Olavi Linjamäen valmentama joukkue on ottanut IK:sta kahdesti, Karhusta ja GBK:n kakkosesta. Tappiot joukkue on kärsinyt Korsholmalle ja TP:lle.
Takaisin uutisiin