Nollavitoset pohjoisessa
SJK-junioreiden 05-ikäluokan YJ kävi kohtaamassa Haukiputaalla Puolen Suomen Liigassa Haukiputaan Pallon ja Oulun Luistinseuran. Matkaan lähdettiin jo perjantaina klo 16, koska ensimmäinen ottelu alkoi jo aamulla klo 11.00.
Ensimmäisenä kohdattiin HauPa, josta tuli 3-5 tappio. HauPa pääsi ottelussa johtoon, kun HauPan Julius Körkkö vei HauPan 0-1johtoon. SJK pääsi kuitenkin toisella puoliajalla 2-1 johtoon, jonka jälkeen kävi niin kuin usein tällä kaudella, että peli sekoaa täysin ja vastutaja menikin nopeasti Julius Körkön maaleilla jo 2-4 johtoon. HauPa sai vielä yhden maalin lisää ja ottelun lisäajalla SJK sai kavennettua loppunumeroiksi 5-3.
https://www.palloliitto.fi/ottelu/958030
Toisessa ottelussa tuli vastaan OLS. Lähtökohdat olivat haastavat sillä kaksi pelaajaa tippui alkulämmittelyssä pois pelistä heikon olotilan takia. Ottelu pelattiin kahdella vaihtopelaajalla, josta yksi joutui vielä jättämään pelin kesken puoliajalla. Sää Haukiputaalla oli kaiken lisäksi todella lämmin. SJK:n peli oli huomattavasti parempaa kuin edellisessä ottelussa, mutta OLS pääsi kuitenkin toisella puoliajalla jo 2-0 johtoon. SJK kuitenkin taisteli viimeisen kymmenen minuutin aikana tasoihin Eemeli Honkolan kahdella maalilla ja matkaan tuli yksi piste.
https://www.palloliitto.fi/ottelu/958032
Kahdesta otteusta esiin voi nostaa Sina Alemin, joka pelasi täydet minuutit molemmissa otteluissa ja teki huiken määrän töitä molempiin suuntiin. Sinan lisäksi Artturi Mäkelän huikea tason nosto ensimmäisestä ottelusta oli silmiinpistävää.