Pekka innolla penkille
Pekka innolla penkille TP-Seinäjoen jokapaikanhöylä, edustusjoukkueen huoltaja, toimiston ja leirinnän monitoimimies, Pekka Lehtinen, on aloittanut oppisopimuskoulutuksessa opiskelun, joka antaa jo toistakymmentä vuotta seurassa rehkineelle ”Pekulle” lopulta liikunnan ammattitutkinnon. Näin Pekka päätyy koulunpenkille jo tutuksi tulleen vaihtopenkin lisäksi.TP-Seinäjoki, Seinäjoen Koulutuskeskus/Oppisopimuspalvelut ja Pekka pistivät aiheeseen liittyen nimiä papereihin menneellä viikolla. Koulutus tapahtuu oman työn ohessa opiskellen 1.1.2007 – 30.9.2008 välisenä aikana.Käytännössä se tarkoittaa Pekalle reissaamista Nastolassa sijaitsevan Pajulahden Urheiluopiston ja Seinäjoen välillä kuukausittain. ”Tämä kuulostaa itselleni ihan helkkarin hyvältä. Uskon, että tämä antaa paljon ja uudessa ympäristössä on mahdollisuus myös hankkia tietoa kaikista mahdollisista asiaan liittyvistä uusista asioista. Tämä palvelee mielestäni kaikkia, sillä näin me saamme uusinta tietoa myös seuran käyttöön ja pystymme hyödyntämään sitä käytännön työssä”, iloitsee viimeiset 4-5 vuotta seuran palveluksessa päätoimisena häärännyt Pekka.Jo nyt Pekan vastuulla on seurassa ollut juniorivalmennusta, valmentajakoulutusta, edustusjoukkueen huolto- ja taustahommia, Tigers-turnauksen turnauspäällikön hommat, TP-Seinäjoen oman Taitokoulun vetäminen, leirintäalueen työt ja lukuisat muut yksittäiset projektit.”Tuleehan tässä toki hieman reissaamista, sillä opetus pitää sisällään vähän toistakymmentä lähiopetusjaksoa Pajulahdessa. Odotan tältä tosi paljon ja saahan tässä itsekin lisää pelivälineitä hommien hoitamiseen. Päälle päätteeksi tulee sitten vielä ammattinimikekin”, iloitsee vuonna 1985 Helsingistä Seinäjoelle muuttanut Pekka.”Niin, silloin tultiin ekan kerran. Sitten käytiin välillä taas Espoossa. Pojat Toni ja Tiitus syntyivät 1984 ja 1986 ja tänne sitten on jämähdetty”, naurahtaa Pekka.TP-Seinäjoen toiminnanjohtaja Hannu Huilla on erittäin tyytyväinen tapahtuneeseen."Tämä on todella erinomainen juttu niin Pekalle kuin seurallekin. Tästä on taatusti hyötyä tulevaisuudessa", myhäili Huilla.
Takaisin uutisiin