Ysikaseille voitto

Ysikaseille voittoSJK junioreiden ysikasit pelasivat ensimmäisen treenipelinsä uuden vastuuvalmentajansa, Tomasz "Tomek" Arceuszin, johdolla kohdattuaan Vaasan Palloseuran saman ikäluokan ryhmän Wallsport Areenassa.

Tuloksellisesti ottelu meni ihan kelvollisesti kotijoukkueen voitettua 6-3 matsin, joka pelattiin kolmessa 25 minuutin mittaisessa pätkässä.

Helposti hankittu kahden maalin johto Aatu Kujanpään ja Matias Siukolan maaleilla hupeni vieraiden noustua tasoihin toisen pätkän aikana.

Matias Siukolan toinen maali hyvän karvauksen jälkeen vei kuitenkin kotijoukkueen johtoon ennen kolmatta pätkää.

Kolmannella 25-minuuttisella VPS tasoitti pelin, mutta Alex Kivimäki maalasi kahdesti ja Sameli Haapamäki kertaalleen kääntäen ottelun kotijoukoille.

"Allun" ensimmäiseen maaliin Eetu Mäkelä teki hyvän esityön ja toisen osumansa nuori kikkarapää laukoi hienosti vapaapotkusta.

Sameli puolestaan viimeisteli maalinsa kulmurin jälkeen maalinedustalta.

VPS iski paikoistaan maalit kotijoukkueen muutaan virheen säestämänä, mutta lienee ymmärrettävää, että kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa kaikki palikat eivät ole vielä ihan niillä paikoilla, joille koutsi ne on suunnitellut.

Hyvääkin pelissä oli, sillä pojat todellakin yrittivät pelata alhaalta lähtien ilman roiskimista. Silti juuri kontrolloituja pitkiä palloja vastustajan linjan taakse jäi hiukan kaipaamaan ja niitä tullaan eittämättä jatkossa treenaamaankin.

Kumpikaan joukkue ei ollut matkassa kaikilla pelureillaan, mutta matsi palveli tarkoitustaan ihan varmasti.

SJK: Mikael Matihalti, Markus Laakso, Risto Kylmäkorpi, Jesse Kitinoja, Oskari Aunula, Sameli Haapamäki, Leevi Lehtovuori, Alex Kivimäki, Aatu Kujanpää, Eetu Mäkelä, Matias Siukola (vaihdosta sisään Olli Koivukangas, Jussi Vähäpesola)