SJK ja Kuortane vahvasti yhdessä
Lontoon kielellä Olympic Training Centre, eli Kuortaneen Urheiluopisto, ja SJK jatkavat vahvasti yhteistyötään myös tulevaisuudessa. Jo ensi vuonna tullaan näkemään paljon juttuja, jotka Kuortane pystyy tarjoamaan ja joista SJK haluaa ottaa täyden hyödyn irti.
Pitkään yleisurheilijoiden, painijoiden ja lentopalloilijoiden harjoitustantereena tunnettu Kuortane tarjoaa loistavat olosuhteet myös jalkapallossa. Viime keväänä avattu uusi jalkapallohalli on vain yksi osa tätä kokonaisuutta.
Jo tänä vuonna on jo toteutettu yläkoululeirejä 05- ja 06-ikäluokille ja niitä mahdollisesti laajennetaan ensi vuodelle. Ensi talven ja kevään aikana seura järjestää Urheiluopiston uudessa upeassa hallissa viisi eri junioriturnausta.
Lisäksi eilisessä yhteistyöpalaverissa suunniteltiin SJK:n sekä yhteistyöseurojen pelaajille, valmentajille ja mahdollisesti myös vanhemmille yhteisleiriä helmikuussa.
Urheiluopiston ja SJK:n yhtenä yhteisenä tavoitteena on myös lisätä kansainvälistä jalkapallotoimintaa erinomaisissa olosuhteissa, joka palvelisi molempia osapuolia.
* Kuvassa Urheiluopiston toimitusjohtaja Jussi Töyrylä ja asiantuntija Asko Ristimäki esittelemässä SJK:n valmennusosaamisen kehittäjä Tuomas Nikupeterille ja valmennuspäällikkö Jyri Hietaharjulle jalkapallohallin hulppeita olosuhteita.