Veskarit opissa
Veskarit opissa Tiistainen iltapäivä Joupiskan tekonurmella on kiireinen. Tyhjyyttään ammottava kenttä alkaa täyttyä kellon tikittäessä kohti iltapäiväneljää. Sueran nuorimmat maalivahdit saapuvat paikalle siinä, missä hiukan varttuneemmatkin.Vanhempien poikien kanssa häärää toisessa päässä kenttää Seinäjoen Jalkapallokerhon maalivahti Jyri Nieminen, jonka fanaattinen harjoitteleminen on jo tarttunut C- ja B-junioreidenkin tekemiseen.Toisessa päässä SJK:n kakkosvalmentaja ja TP-Seinäjoen entinen maalivahti Jari Kujala piiskaa pikkupään veskareita parempiin suorituksiin ja opettaa nuorille torjujille oikeita asioita. Intoa ei näytä puuttuvan kummastakaan ryhmästä. Tuota pikaa kenttä on todellisessa hyötykäytössä TP-Seinäjoen yhdistetyn edustusjoukkueen ja A-junioreiden vallatessa toisen puoliskon ja BSM-ryhmän ottaessaan käyttöönsä toisen pään.Maalivahtiharjoitustuen loppuessa monet pojista suuntaa suoraan omiin joukkueharkkoihinsa. Jari Kujala vaikuttaa tyytyväiseltä, ellei nyt ihan pienten torjujien kaikkeen tekemiseen, niin ainakin pariin asiaan.”Täällä on yhteensä melkein yhtä paljon maalivahteja kuin kenttäpelaajia juuri nyt harjoittelemassa. Kyllä tästä tuntuisi hyötyä olevan, sillä aika monet pojat ovat jo innostuneet treenaamaan myös veskaritreeneissä. Yksi tekijä siinä on Jyri Nieminen. Kun katselee hänen tekemistään, se on saanut monet lähtemään vieläkin enemmän tosissaan tähän hommaan”, myhäilee ”Kuikku”.
Takaisin uutisiin