Inter kaatoi TP:n Cupissa
Inter kaatoi TP:n CupissaTP-Seinäjoen tie Suomen Cupissa nousi pystyyn 6. kierroksen ottelussa Turussa, kun FC Inter vei voiton keskiviikkoiltana Kupittaan nurmella 3-0 (1-0).
Avausmaali näki päivänvalon reilun puolen tunnin pelin jälkeen. Pruukilaispuolustus tunaroi ja Petri Lehtonen pääsi karkumatkalle, jonka mies päätti maaliin.
Toisella jaksolla vieraat lähtivät rohkeasti hakemaan tasoitusta. Pasi Oksasella oli loistopaikka ja myös Mikael Muurimäki sai yrittää ratkaisua kuitenkaan siinä onnistumatta. Mika Kallio ampui vielä komeasti 30 metristä, mutta hyvistä tilanteista huolimatta TP ei palloa verkon perukoille asti saanut.
Ottelun lopussa TP-luotsi Hannu "Köppä" Rajaniemi komensi lähes koko miehistön hyökkäykseen ja kuten niin usein käy, vastustaja käyttää tilaisuuden hyväkseen ja rokottaa vastaiskuilla. Näin Interin Veli-Pekka Nurmi ja Marko Vesanen pääsivät kaunistelemaan numeroita viime minuuteilla.
– Meidän tavoitteet on kuitenkin Ykkösen ylemmässä loppusarjassa eikä tämä tappio tuo surua puseroon. Uskon, että kun kolmen viikon päästä tulemme uudestaan Turkuun, niin voitosta tapellaan huomattavasti tiukemmin, pruukilaisvalmentaja "Köppä" Rajaniemi jutusteli.