A-junnuilla onnistunut kenraali

A-junnuilla onnistunut kenraali TP-Seinäjoen A-juniorien viimeinen harjoitusottelu ennen Ykkösen pohjoislohkon sarja-avausta sujui hyvissä merkeissä. VIFK kaatui sunnuntaina Törnävällä 3-1 (1-1) tasapainoisen esityksen jälkeen."Tempo putosi lopussa, mutta kyllä tästä on hyvä lähteä Virkiää vastaan ensi sunnuntaina", valmentaja Jouko Risikko oli tyytyväinen näkemäänsä.Ottelu oli kokonaisuutena kotijoukkueen hallintaa, vaikka VIFK pääsi muutamaan otteeseen vierailemaan vaarallisesti oranssipaitojen maalilla. Ville Kuusela aiheutti nopeudellaan ongelmia vaasalaisten puolustukselle ja teki kaksi maalia. Jaakko Sihto iski ottelun voittomaaliksi jääneen toisen osuman komealla läpiajolla. Jarno Vierikko, Pekka Väänänen ja Johannes Saranpää hallitsivat keskikenttää.