A-junnuille niukasti nokkaan

A-junnuille niukasti nokkaan MP – TP-Seinäjoki 2-1 (2-1)01 min 0-1 Ville Pakkala24 min 1-1 Ville Paavilainen27 min 2-1 Tommi LifländerTP-Seinäjoen A-juniorit kärsivät toisen peräkkäisen tappio Ykkösessä hävittyään Mikkelissä paikalliselle Mikkelin Palloilijoille.”Saatiin otteluun hyvä alku. Siihen asti ote olikin meillä”, heitti joukkueen valmentaja, Esa Haanpää, vain rahtunen ironiaa äänessään.TP-Seinäjoki todellakin sai hyvän alun otteluun aivan kuten Kuopion Palloseuraakin vastaan. Jo ensimmäisellä minuutilla Villet olivat asialla Ville Suutalan tarjoiltua Ville Pakkalalle tekopaikan, josta pätikkä ei erehtynyt.Ei mennyt kauan kun kaksikko oli asialla toisin päin, mutta tällä kertaa Suutalan veto painui ohi maalin.”Oikeasti tällä pelillä ei ollut mitään tekemistä jalkapallon kanssa. Kentällä ei nähnyt eteensä kuin muutaman metrin hiekan pölistessä. Täällä olisi toki ollut tarjolla erinomainen tekonurmikin, mutta syystä tai toisesta MP halusi pelata hiekalla”, tulitti Haanppää aiheellisesti.MP onnistui iskemään kaksi maalia ensimmäisellä puoliajalla ja ne riittivät voittoon. Mikkeliläisillä oli käytössään kolme edustuksen pelaajaa, jotka pelasivat ensimmäisen puoliajan. TP-Seinäjoki puolestaan oli matkassa erittäin ohuella materiaalilla ja hallitsi siitä huolimatta kamppailua.”Pidin kyllä sellaisen palopuheen tauolla, että eipä ole hetkeen tullut sellaista pidettyäkään. Pelasimme palloa prässilinjan alle sen sijaan, että olisimme hyödyntäneet MP:n korkean karvauksen. Paljon on meillä vielä opittavaa”, lisäsi Haanpää.TP-Seinäjoki: Atte Tervasmäki, Ilkka Juutinen (46. Jarno Takamäki), Anssi Syrjämäki, Jyri Reinilä, Ilpo Tuulari (v), Karri Hiirikoski (v, 70. Jani Leimola), Sami El-Bash, Samir Bouroussi (v), Timo Rauhala (v), Ville Suutala (60. Petri Välimäki), Ville Pakkala