Akatemia hakee lisää pisteitä

Akatemia hakee lisää pisteitä TP-Seinäjoen Akatemia ottaa lauantaina mittaa Lohko C:n nollakerholaisesta, Oulun Luistinseurasta. OLS on pelannut jo kolme ottelua ja hävinnyt ne kaikki. Ensin joukkue vieraili Kuopiossa, missä KuPS kaatoi ryhmän 4-2. Seuraavaksi tuli tappio KPV:lle vieraissa lukemin 2-0. Vasta kerran kotonaan pelannut OLS joutui nöyrtymään Jarollekin, sillä pietarsaarelaiset voittivat Oulussa 4-1.OLS pelasi kaikki kolme otteluaan jo ennen vuodenvaihdetta. TP-Seinäjoki puolestaan on pelannut vasta kahdesti. ensimmäisessä ottelussa KuPS oli kotikentällään parempi lukemin 2-0.Eilen TP-Seinäjoen nuoret ottivat kuitenkin makean 1-0 –voiton RoPS:n Kemijoki Akatemiasta kotihallissa, Seinäjoki Areenassa.Osa joukkueista on pelannut jo viisikin ottelua lohkossa. TP-Seinäjoen tavoin kaksi ottelua on pelattuna vasta juuri Kemijoki Akatemialla ja toisella oululaisjoukkueella, Oulun Talenteilla. Lohkoa johtaa puhtaalla pelillä eilen Oulun Talentit kaatanut JJK.Torstaina TP-Seinäjoen joukkueessa varsinkin alakerta pelasi mainiosti Tero Mäntylän johdolla. Mäntylän kanssa puolustuksen keskustassa hääräsi rauhallisesti ja varmasti Jukka Ahola. Varsin ilahduttavaa oli nähdä Jaakko Lammen vahva esitys vasempana pakkina.Vaikka ottelu päättyi vain yhden maalin voittoon kotijoukkueelle, olisi osumia voinut syntyä muutama enemmänkin. Toki myös Kemijoki Akatemialla oli omat painostusjaksonsa, mutta pruukilaisten joukkuepuolustaminen oli vahvaa.Loppiaista voi viettää vaikkapa seuraamalla seinäjokelaisten nuorten lupausten otteita Areenassa lauantaina alkaen klo 14.00.

Takaisin uutisiin