B rypisti voiton

B rypisti voiton TP-Seinäjoki – KPV 1-0 (1-0)40 min 1-0 Niko LehdontieTP-Seinäjoen B-juniorit ottivat kolmen peräkkäisen tasapelin jälkeen maukkaan voiton syyskierroksen hyvin aloittaneesta Kokkolan Pallo-Veikoista. Voiton arvoa lisää se, että vierailija loi varmasti enemmän selkeitä paikkoja kuin kotijoukkue, mutta uhrautuva puolustuspeli ja vieraiden surkea viimeistely ratkaisivat kamppailun.Ottelun ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkue hyökkäsi kohti eteläpäätyä selkänsä takana kolea pohjoistuuli. Se ei sinällään auttanut nuoria oranssipaitoja erityisemmin, vaikka johtomaali saatiinkin aikaan.Maalin viimeisteli hienosti laidaltaan noussut Niko Lehdontie, joka pujotteli rangaistusalueen viivan tienoille ja laukoi tarkasti alakulmaan kun pelin ensimmäinen puoliaika oli ehtinyt jo erotuomari Jouni Hietalan antamalle lisäajalle.Toisella puoliajalla ensimmäiset parikymmentä minuuttia mentiin tasapäisesti. Molemmilla joukkueilla oli muutama paikka, mutta viimeisten 20 minuutin aikana KPV oli suorastaan epäonninen, ettei se pystynyt tasoittamaan ottelua. Ajoittain viimeisenä pelastajaa oli maalivahti Toni Koivusaari, ajoittain hyvän pelin pelannut Henri Huilla tai laitapakki Niko Nauholz. Myös Miika Korpela ja muutaman kerran erinomaisesti noussut Vili Rajamäki pelasivat alakerrassa hyvin.Voitollaan kotijoukkue kiipesi KPV:n ohi sarjataulukossa. Se on pieni lohtu, sillä VIFK näyttää menevän menojaan. TP-Seinäjoki on kuitenkin kuuden kierroksen jälkeen edelleen ilman tappioita voitettuaan kolme ottelua ja pelattuaan loput kolme tasan.Toisaalta pelit ovat hyvää koulua nuorille pelaajille, joista moni pelaa vielä ensi kaudellakin B-junioreissa. Ottelun erinomainen tuomaristo muodostui kansainvälisen tason Jouni Hietalasta ja hänen avustavinaan toimineista Aaro Hautamäestä ja Jarkko Kosolasta.TP-Seinäjoki: Toni Koivusaari, Niko Nauholz, Miika Korpela, Henri Huilla, Vili Rajamäki, Saku Koskinen, Jaakko Lampi, Jesse Jääskeläinen (80. Kalle Taimi), Teemu Penninkangas (68. Henri-Matias Latosaari), Niko Lehdontie, Juuso Koskela

Takaisin uutisiin