Dunne: Näytimme väsyneiltä
Dunne: Näytimme väsyneiltä TP-Seinäjoki kärsi kauden ensimmäisen tappionsa hävittyään maanantai-illan kamppailun Vaasan Hietalahdessa tekopaikkansa terävästi hyödyntäneelle FC Kiistolle. Samalla karkasi lohkon kärkipaikka, joka oli tarjolla, kahden pisteen päähän.- Tulos oli suuri pettymys. Halusimme voittaa ja siirtyä lohkon kärkeen. Näytimme tänään väsyneiltä. Ihan rehellisyyden nimessä kentällä oli muutamia pelaajia, joiden ei olisi pitänyt pelata ollenkaan kolhujen takia, mutta meillä ei vain ollut muuta vaihtoehtoa kuin peluuttaa heitä, tuskaili edustusjoukkueen päävalmentaja, Thomas Dunne, ottelun jälkeen.Tappion myötä TP-Seinäjoki päätyi tilanteeseen, jossa se lähtee torstaina kamppailuun Sepsi-78:aa vastaan haastajana sarjataulukon valossa. Maanantain esitys oli pelillisesti suuren luokan pettymys hyvän Kraft-ottelun jälkeen, mutta joukkue on tähän saakka pelannut jopa yli odotusten.- En aio ryhtyä osoittelemaan sormella ketään. Me voitamme pelit yhdessä ja häviämme ne yhdessä. FC Kiisto teki maalinsa meidän pahoista virheistämme, sillä siisti, kuittasi Dunne tappion huomauttaen, ettei kyseessä ollut mikään katastrofi.- Ei tässä maailmanloppu ole kyseessä. Sitä jaksaa vain tietyn määrän ja nyt näytti siltä, että näin pitkälle jaksoimme. Meiltä puuttuu aika monta pelaajaa ja kuormitus on ollut aika kova monen pelaajan kohdalla. Osalla heistä näkyy selvästi se, että talven peruskuntokausi jäi vaillinaiseksi loukkaantumisen takia. Siihen nähden me olemme menestyneet joka tapauksessa hyvin. Halusimme olla tauon alkaessa lähellä kärkeä ja kyllä me olemmekin. Emme ole vielä pudonneet ratkaisevasti kyydistä. Tilanne voisi olla huomattavasti pahempikin, huomautti Dunne.Torstain ottelu tulee melko nopeasti eteen, sillä kolmen päivän toipumisaika ei ole erityisen pitkä kahden ottelun välillä.- Aleksei Eremenko sanoi aika hyvin tästä tilanteesta todetessaan, että kahden ottelun pelaaminen viikossa tällaisille amatööreille kuin me olemme, on aika paljon. Se on aivan totta. Se on kuitenkin sama tilanne kaikille. Silti se on paljon. Suurin osa pelaajista käy töissä tällä tasolla, Dunne heittäytyy hieman filosofiseksi mietteittensä kanssa ollen aivan oikeassa.Toisaalta samapa se pääkaupunkiseudulla on, missä otteluihin pääsee paikallisliikenteen bussilla. Pohjoisessa Lohko C:ssä tilanne on hitusen toinen. Välimatkat ovat melko pitkät verrattuna etelään ja se tekee hommasta pohjoisessa huomattavasti raskaamman.- Tässä ottelussa emme vain pelanneet hyvin. Vaikka olihan meillä paikkamme tehdä maaleja. Ville Pakkala oli epäonninen tultuaan vaihdosta. Ottelussa oli positiivisia juttuja, kuten Pakkala. Hän pelasi oikein hyvin tultuaan sisään. Jos olisimme pystyneet pitämään heidät nollilla ilman ratkaisevia virheitä, olisimme olleet tänään tyytyväisiä pisteeseenkin. Nyt teimme ratkaisevat virheet ja ne maksoivat meille. Me tarvitsemme jatkossa kaikki parhaat pelaajamme pystyäksemme olemaan kärjessä. Se on kristallin kirkasta. Ei tämä ole maailman loppu, sillä olemme vain kaksi pistettä kärjestä. Tavoitteemme oli pysyä taukoon saakka kärjen perässä edes jollakin tavalla kun selvisi, että meiltä puuttuu pelaajia tässä mittakaavassa. Me olemme siinä tavoitteessa. Torstaina meillä on todella kova peli, mutta sen jälkeen alkaa tervetullut tauko, lisäsi Dunne.
Takaisin uutisiin